VTV: Suuret säästöt pankkien kilpailuttamisella

Valtiontalouden tarkastusvirasto arvio valtion kilpailuttamisen säästäneen rutkasti rahaa maksuliikennekuluissa.

Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi, että valtio säästää vuosittain noin 75 prosenttia maksuliikennekuluissa kilpailuttamalla rahalaitoksia.

Tarkastusvirasto toteaa, että säästöt ovat suuremmat kuin etukäteen osattiin arvioida.

Valtio käyttää nykyään useampia pankkeja maksuliikenteen hoitamiseen, ja maksuliikenteen kustannukset ovat vuodessa noin 1,9 miljoonaa euroa. Aikaisemmin kustannuksia syntyi 7,8 miljoonaa euroa.

Aiemmin valtion maksut kulkivat Postipankin, myöhemmin Leonian kautta.

Päävälittäjänään valtio käyttää viime vuoden maaliskuusta lähtien Nordeaa, ja OKOa sekä Sampoa sivuvälittäjinä.

Valtion maksuliikenne koostuu vuosittain noin 35 miljoonasta maksutapahtumasta, ja kassavirta on noin 135 miljardia euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat