VTT:n johtaja arvostelee keskuksen virastomallia

Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen johtaja Erkki Leppävuori uskoo virastomallin jarruttavan keskuksen kehittymistä.

Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT tekee laajan organisaatiouudistuksen vuodenvaihteessa. Kuuden erillisen tutkimusyksikön tilalle keskukseen tulee yksi suuri yksikkö, jossa kaikki talon 1800 tutkijaa työskentelevät.

Yksikkö jakautuu edelleen seitsemään osaamisklusteriin. Muutoksella tähdätään tehokkaampaan osaamisen hyödyntämiseen. Muutoksen yhteydessä tehostetaan myös myyntiä ja markkinointia.

- Meidän täytyy tienata 70 prosenttia liikevaihdostamme kilpailluilta markkinoilta, joten asiakkaiden tarpeita on kuunneltava herkällä korvalla. Mitään äkillistä tarvetta, kuten asiakaskatoa, muutoksen taustalla ei ole, sanoo pääjohtaja Erkki Leppävuori Kauppalehden haastattelussa.

Valtioneuvoston viimekeväisen arvion mukaan VTT:n roolia innovaatiojärjestelmässä tulee vahvistaa. Leppävuoren kauppa- ja teollisuusministeriölle tekemän ehdotuksen mukaan VTT:n hallintomalli olisi muutettu nykyisestä virastosta viraston ja liikelaitoksen välimuodoksi. Kauppa- ja teollisuusministeriön virkamiesjohto ampui idean kuitenkin alas, koska vastaavasta hallintomallista ei ole kokemuksia.

- Vanhentunut hallintomalli jarruttaa selvästi toimintaamme. Ehdottamassamme mallissa olisimme turvanneet perustutkimuksen rahoituksen, mutta tuoneet mukaan liikelaitoksen dynaamisia elementtejä. Ne liittyvät rahavirtoihin, hallituksen vastuisiin ja oikeuteen perustaa uusia yrityksiä, Leppävuori sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat