VTT: Laivojen jätevedetkin rehevöittävät Itämerta

Laivoista käsittelemättä laskettavat jätevedet kiihdyttävät sinilevien kasvua. Nykyisin suuret matkustajalaivat kuitenkin toimittavat jätevetensä sataman viemäriverkostoon.

Laivojen jätevedet lisäävät Itämeren rehevöitymistä, vaikka niiden osuus Itämereen tulevasta kaikesta ravinnekuormituksesta on melko pieni, arvioi Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT).

Laivoista laskettavat jätevedet keskittyvät laivaväylille, ja ne kiihdyttävät sinilevien kasvua.

VTT selvitti aluksista tulevaa typen ja fosforin ravinnekuormitusta ympäristöministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön sekä Merenkulkulaitoksen pyynnöstä. Tutkimuksessa ei otettu huomioon huviveneilystä aiheutuvaa ravinnekuormitusta.

VTT vertasi aluksista tulevaa kuormitusta neljän rannikkokaupungin, Haminan, Kotkan, Porvoon ja Espoon, jätevesien ravinnekuormitukseen. Alusjätevesien fosforikuormitus on lähes yhtä suuri kuin näiden kaupunkien yhteenlaskettu fosforikuormitus. Typpikuormitus on sen sijaan kaupunkien kuormitusta pienempi.

Laskenta lähti oletuksesta, että kaikki aluksilta tuleva jätevesi päätyy mereen käsittelemättä eikä jätevettä pumpata satamissa viemäriverkostoon. Nykyisin ainakin Viking Line, Tallink Silja, Eckerö Line ja Superfast ferries ovat ilmoittaneet toimittavansa jätevedet sataman viemäriverkostoon.

Suomi esitti viime keväänä päästöjen tiukentamista Itämeren suojelukomissiolle, joka kehotti Suomea teettämään taustaksi selvityksen laivojen jätevesien ravinnekuormituksesta.

Lain mukaan desinfioitua käymäläjätevettä saa päästää avovesialueella, joka sijaitsee vähintään kolmen meripeninkulman päästä lähimmästä rannikosta ja käsittelemätöntä käymäläjätevettä 12 meripeninkulman etäisyydellä lähimmästä maasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat