VTT: Dvd-levylle mahtuu jopa kahdeksan tuntia tietoa

VTT:ssä on tutkittu tallennusmenetelmiä, joilla dvd-levylle saadaan mahtumaan jopa neljä kertaa nykyistä enemmän tietoa. Tulevaisuudessa tallennustilaa tarvitaan yhä enemmän, sillä digitaalisen tiedon määrä kasvaa esimerkiksi digi-television ja -kameroiden yleistyessä.

- Datan fyysistä kokoa saadaan levyn pinnalla pienemmäksi eli käytännössä dvd-levylle mahtuu kahdeksan tuntia tietoa. Tällä hetkellähän dvd-levylle mahtuu yksi täysimittainen elokuva eli noin kaksi tuntia, selvittää VTT:n tutkija Kari Kataja. Hänen aiheeseen liittyvä väitöstyönsä tarkastetaan Oulun yliopistossa huomenna.

Elokuvat, musiikki ja tietokoneohjelmistot myydään lähes poikkeuksetta cd- tai dvd-levyillä, jotka ovat niin sanottuja optisia tallennusmedioita. Sen lisäksi yleisin käytettävä varmuuskopiomedia on perinteinen cd-r-levy. Perinteisessä optisessa tallennuksessa on kuitenkin riittämätön tallennustiheys ja siten myös levyissä riittämätön kapasiteetti.

Väitöstyössä tehdyillä malleilla on tutkittu mekanismeja, jotka vaikuttavat optiseen lähikenttään ja siten mahdollistavat hyvin pienten merkkien kirjoittamisen ja lukemisen levyn pinnalta.

Kataja kertoo, että tallennusmenetelmä palvelee uutta, nykyistä terävämpää televisiokuvaa lähettävää HDTV-teknologiaa. Hänen mukaansa tämän standardin mukaisia lähetyksiä on koekäytössä jo Suomessakin.

- Elokuvateollisuus on ollut ajamassa tutkimusta eteenpäin. Se haluaa sellaisen levyn, jolle HDTV-lähetystä mahtuu yhtä paljon kuin nykyään dvd:lle eli kaksi tuntia. Koska HDTV:ssä on dataa enemmän, se tarvitsee sellaisen levyversion, jossa on neljä kertaa enemmän kapasiteettia.

Katajan mukaan ainakin nykyisten kokeellisten tulosten perusteella VTT:n tutkimalla tekniikalla pystytään lisäämään tieto nelinkertaiseksi myös HDTV:n standardille sopivilla Blu-Ray- ja Hd-dvd-levyillä.

Uutta tallennusmenetelmää voidaan käyttää myös digikuvien tai digitaalisen musiikin tallentamiseen.

- Jos dvd:lle saadaan mahtumaan nykyistä enemmän tietoa, ei tarvita enää niin paljon levyjä, Kataja selvittää tavallisen kuluttajan saamaa kouriintuntuvaa hyötyä.

Kataja kertoo, että tutkimushanke on nyt pitkälti siirtynyt yrityksiin Aasiaan, muun muassa TDK:lle ja Samsungille. Niiden tavoitteena on kaupallistaa tekniikka lähivuosina. Kataja arvioi, että Suomeen uusi tekniikka tulee mahdollisesti 5-6 vuoden kuluttua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat