Vrouw Marian löytäjät ilman palkkiota

Hylky on oikeuden mukaan Suomen valtion omaisuutta.

Turun käräjäoikeuden merioikeus on hylännyt hollantilaisen hylyn Vrouw Marian löytäjien kanteen. Löytäjillä ei oikeuden mukaan ole oikeutta pelastuspalkkioihin eikä omistusoikeutta aluksen lastiin. Oikeus katsoo, että Suomen valtio omistaa sekä hylyn että sen irtaimiston.

Käräjäoikeus perustaa tuomionsa muinaismuistolakiin.

Vrouw Maria -alus oli osa 1700-luvun lopun eurooppalaista kauppamerenkulkua

Vrouw Maria oli kaksimastoinen kauppalaiva matkalla Amsterdamista Pietariin, kun se syysmyrskyssä haaksirikkoutui ja lopulta upposi Nauvon ulkosaaristoon vuonna 1771.

Tanskan Juutinrauman tullitilien mukaan aluksen lastina oli sokeria, väriaineita, sinkkiä ja kankaita sekä sekalaista kappaletavaraa, jonka tullausarvo on ollut tavallista suurempi. Vrouw Maria on kerännyt mainetta aarrelaivana, sillä siihen oli lastattu Venäjän keisarinna Katariina Suuren ja ylimystön ostamia taideaarteita, joiden joukossa oli mm. 1600-luvun hollantilaisia tauluja. Haaksirikon jälkeen aluksen lastia pystyttiin pelastamaan, mutta valtaosa siitä upposi aluksen mukana.

Itämeri on perinteisesti ollut Pohjois-Euroopan tärkein kauppareitti ja kulttuurivaikutteiden leviämisväylä idän ja lännen välillä. 1700-luvun loppupuolen eurooppalainen merenkulku- ja kauppajärjestelmä oli hyvin yhtenäinen. Tieto, tavarat ja rahat kulkivat vakiintuneita verkostoja pitkin. Verkostoissa oli useita keskuksia, joista keskeisiä olivat Hollanti ja erityisesti Amsterdam. Vrouw Maria -alus oli osa 1700-luvun lopun eurooppalaista kauppamerenkulkua, ja se edustaa Itämeren kauppamerenkulussa tapahtunutta muutosta, jossa kauppiaat alkoivat käyttää pienempiä aluksia. Pienemmillä laivoilla saattoi purjehtia välillä eri reittejä pitkin, ja alusten lastina oli hyvin erilaisia tavaroita. Reitti Venäjän pääkaupunkiin Pietariin oli ahkerassa käytössä, ja monet ulkomaiset alukset kokivat haaksirikon Suomen rannikon tuntumassa. On tärkeää, että vedenalaisesta kulttuuriperinnöstä vastaavat viranomaiset huolehtivat tämän eurooppalaisen kulttuuriperinnön suojelemisesta.

Vrouw Maria on säilynyt erittäin hyvin. Alamastot ovat yhä pystyssä, ja muita takilan kappaleita on merenpohjassa rungon vieressä. Runko on lähes ehjä, ja se on suojannut lastia joka täyttää aluksen ruuman.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 16.06.2004)

(Huomenta Suomi 17.06.2004)

Lue myös:

    Uusimmat