VR pohtii korvauksia myöhästymisistä kuukausilipun haltijoille

Junavuorojen myöhästely ja peruuntumiset ovat olleet matkustajille tänä vuonna tavallista tutumpi kiusa. Jonkin verran lohtua matkustajat ovat saaneet VR:n myöhästelystä maksamista korvauksista - tosin eivät kaikki. Esimerkiksi VR:n kuukausilipulla matkustavat jäävät tällä hetkellä kokonaan ilman korvausta.

VR:n toimitusjohtajan Mikael Aron mukaan ongelma on yhtiössä tiedostettu. Parhaillaan VR pohtii voitaisiinko myöhästymiset korvata myös 30 päivän lipulla matkustaville asiakkaille.

- Olemme saaneet asiasta todella paljon palautetta ja meillä on tällä hetkellä mietintä päällä, mitä asialle voitaisiin tehdä, Aro toteaa MTV:n uutisten haastattelussa.

Asiassa ei ole kuitenkaan tehty vielä mitään päätöksiä.

Tällä hetkellä VR korvaa esimerkiksi yli tunnin myöhässä olevien kaukojunien matkustajille kaksikymmentäviisi prosenttia lipun hinnasta. Kahden tunnin myöhästymisestä matkustajaa hyvitellään viidenkymmenen prosentin korvauksilla.

Katso Krista Rastamon juttu

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat