"VR:n saama jatkoaika on suuri vääryys"

Onnibus-yhtiön toimitusjohtaja Pekka Möttö otti perjantaina kunnolla kierroksia MTV3:n SuomiAreenassa Porissa. Syynä oli Liikenne- ja viestintäministeriön heinäkuun alussa tekemä päätös, jonka mukaan VR:n monopoliasema jatkuu raiteilla aina vuoteen 2024 saakka.

– Päätös oli järkytys. Meillä on aikaa odotella toiminnan laajentumista, mutta nyt asiakkaat joutuvat maksumiehiksi. Valitettava päätös on koko suomalaisen joukkoliikenteen edun vastainen. Ja päätöksenteko, se prosessi miten päätös tehtiin parhaaseen kesäloma-aikaan ikään kuin piilossa, niin tässä asiassa on paljon tutkimista.

VR:n toimitusjohtaja Mikael Aro sen sijaan on luonnollisesti päätöksestä mielissään.

– Pitää nyt muistaa, että puhutaan henkilökuljetuksista kaukoliikenteessä. Rahtipuolella ja lähiliikenteessähän kilpailu on auki. Helsingin seudulla lähiliikenne kilpailutetaan jo lähivuosina. Kuun alussa tehdyllä päätöksellä tavallaan valittiin se järjestys, jolla tämä kilpailu tulee aukeamaan.

Aron mukaan päätös tuo VR:lle myös paljon velvoitteita.

– VR tulee ostamaan paljon kalustoa. Otamme myös vastaan velvoiteliikennettä aika merkittävästi. Olen vahvasti sitä mieltä, että matkustajat tulevat tästä sopimuksesta hyötymään nopeutuvien reittien johdosta.

Raideliikenteen puolelle laajentamisesta haaveileva Onnibusin Möttö pitää päätöstä lottovoittona VR:lle.

– Heille annettiin lottovoitto, seitsemän oikein ja vielä muutama ylimääräinen lisänumero. Meidän suunnitelmia tämä nyt tietysti hidastaa ja pyrimme saattamaan asiat sellaiselle tolalle, että asiantuntijoiden suositukset otetaan huomioon ja pääsisimme kaukoliikenteeseen jo 2020.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat