VR:n osingot valtiolle 40 miljoonaa euroa

Ministeriö on palauttamassa osingoista 15 miljoonaa euroa ratojen kunnostustöihin.

Juna radalla

Valtion rautatiet maksaa tänä vuonna valtiolle 40 miljoonaan euron osingot. Valtiovarainministeriö on palauttamassa VR:n voittorahoista vain 15 miljoonaa euroa ratojen kunnostustöihin.

Kaiken kaikkiaan valtio laittaa ratojen kunnossapitoon tänä vuonna 106 miljoonaa euroa. Ratahallintokeskuksen mukaan tarve on huomattavasti suurempi.

Kesä kiireistä kunnostusaikaa

Ratahallintokeskus korjaa parhaallaankin ikääntynyttä rataverkkoa. Rautateillä kesä on kiireisintä työaikaa. Ratatöitä pyritään tekemään niin, että niistä olisi junaliikenteelle mahdollisimman vähän haittaa. Liikennekatkoilta ei kuitenkaan voida täysin välttyä.

Esimerkiksi Jyväskylään johtavien ratojen tunneleiden kunnostamiset kuuluvat tämän kesän työlistalle. Myös Tampere-Pieksämäki -välillä on menossa urakoita yhteensä parikymmentä. Suurin osa kunnostusrahoista käytetään ratapölkkyjen, kiskojen ja sepelikerroksen uusimiseen.

Korvausinvestointirahat valtion budjetissa ovat viime vuosina pienentyneet ja työt siirtyneet. Ratahallintokeskus joutuu tänäkin vuonna rajoittamaan nopeuksia ainakin kahdella Savon rataosuudella.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 03.06.2004)

(Seitsemän uutiset 03.06.2004)

Lue myös:

    Uusimmat