VR muuttaa aikatauluja junaturvallisuuden parantamiseksi

VR muuttaa matkustajajunien aikatauluja poikkeuksellisesti 21. syyskuuta alkaen. Aikataulumuutos tehdään yhteensä 28 junalle. Junien lähtö- ja tuloajat muuttuvat yleisimmin yhdestä kahteen minuuttiin vanhoihin aikatauluihin verrattuna. Muutokset ovat voimassa tammikuun 11. päivään asti.

Eniten muutos vaikuttaa Iisalmen ja Helsingin välillä sunnuntaisin liikennöivään erikoispikajunaan, jonka aikataulu hidastuu 16 minuuttia. Jyväskylän ja Helsingin väliä sunnuntaisin kulkevan erikoispikajunan matka hidastuu 10 minuuttia. Sovitut jatkoyhteydet eivät kärsi muutoksista.

Aikataulumuutokset tehdään VR:n mukaan junaturvallisuuden parantamiseksi. Osassa vanhoista vaunuista on mekaaninen luistonestolaite, jonka on huomattu heikentävän jarrutustehoa liukkaalla kelillä. Jarrutustehon varmistamiseksi tällaisten junien suurinta sallittua nopeutta lasketaan 5-15 kilometriä tunnissa. Mekaaniset luistonestolaitteet muutetaan sähköisiksi kolmen vuoden sisällä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat