VR: Matkalippuja ostetaan eniten automaateilta tai verkosta

Yhä useampi junamatkustaja ostaa matkalippunsa muualta kuin asemien lipunmyyntiluukuilta.

VR:n mukaan itsepalvelu automaateilla ja internetissä on jo ylittänyt perinteiset myyntikanavat.

VR uusi viime syksynä lippujärjestelmänsä perusteellisesti. Kaukoliikenteen hinnoittelu muuttui lähemmäs lentolippujen periaatetta, jolloin hiljaisemmille lähdöille voi hyvissä ajoin ostaa lipun edullisemmin kuin viime hetken ruuhkavuoroihin.

Yhtiö on myös yksinkertaistamassa junalippujen nettikauppaa. Kaukojunan matkustajan on nyt selviydyttävä kymmenportaisesta ohjelmasta, joka aiotaan oikaista viisiportaiseksi. Lisäksi VR aikoo uusia lippupalveluaan niin, että junalipun yhteyteen voi ostaa esimerkiksi paketin, johon kuuluu ilta teatterissa ja yö hotellissa.

Parina viime talvena VR on korvannut sekä kauko- että lähiliikenteen matkustajille osan lipun hinnasta junien myöhästelyn takia. Tänä keväänä vyöhykealueen uuden hyvityskäytännön mukainen korvausraja ei ylittynyt, joten matkustajat eivät saa korvauksia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat