VR:llä tuhansia korvaushakemuksia jonossa

VR:llä on jonossa tuhansia korvaushakemuksia. Junien myöhästymisistä kärsineiltä matkustajilta on satanut korvausvaateita talven aikana ja hakemusten käsittely on pahoin ruuhkautunut.

Yhtiön viestintäjohtajan Hanna von Wendtin mukaan korvauksen saaminen kestää viikkoja. Tarkempaa aikaa hän ei osaa sanoa.

- Siellä (asiakaspalvelukeskuksessa) on myös kova ruuhka. Pyrimme hoitamaan hyvitykset mahdollisimman nopeasti, von Wendt muotoilee.

Jo nyt on selvää, että alkuvuosi käy VR:lle kalliiksi.

- Tammikuun junaonnettomuus ja talviongelmat maksavat VR:lle miljoonia, von Wendt sanoo.

Yhtiö on päättänyt poikkeuksellisesti hyvitellä ilmaisella matkalla asiakkaita, jotka kärsivät viikonlopun jättiviivästyksistä.

- Korvaamme perjantaina ja sunnuntaina yli kolme tuntia myöhästyneiden yöjunien matkustajille koko menolipun hinnan autopaikat mukaan lukien.

Vastaavia korvauksia ei ole ainakaan toistaiseksi suunniteltu muiden myöhästymisten osalta.

Asiakkaat saavat lisäksi 25 prosentin alennuksen kaikista ensi kuussa ostetuista VR:n lähi- ja kaukoliikenteen 30 päivän lipuista. Alennus ei koske HSL:n lippuja.

Katso Pekko Ylösen juttu (Seitsemän uutiset 22.2.2010)

Lue myös:

    Uusimmat