VR ei saanut hyviä tarjouksia - uusi kilpailu vireillä

VR ei saanut ainuttakaan ehtojaan täyttänyttä tarjousta perävaunuista tarjouskilpailussa, jonka VR julisti kesällä. VR käynnistää uuden tarjouskilpailun junavaunujen vuokraamisesta ja rakentamisesta.

VR ei ole saanut yhtään ehdot täyttävää tarjousta 20 päivävaunusta, VR:n talousjohtaja Veikko Vaikkinen sanoo STT:lle. VR aloitti EU-hankintadirektiivien mukaisen tarjouskilpailun 20 Intercity-vaunun rakentamisesta ja vuokraamisesta kesäkuun lopulla. Tuolloin VR:n valtio-omistaja patisti yhtiötä tilaamaan uusia vaunuja muun muassa vaunuvalmistaja Talgon toiminnan turvaamiseksi.

Espanjalaisomisteisella Talgolla on ollut Suomessa taloudellisia vaikeuksia jo pitkään. Myös työpaikat Oulussa ja Otanmäen-tehtaalla Vuolijoella ovat olleet vaarassa.

Vaikkinen ei heti tuoreeltaan halunnut arvioida, aloittaako yhtiö uuden tarjouskilpailun. Vaikkisen mukaan tarjouskilpailussa on kyse kokonaispaketista.

VR käynnistää uuden tarjouskilpailun 20 junavaunun rakentamisesta ja vuokraamisesta. Tarjousten jättöaika päättyy 9. tammikuuta 2006. Hankintapäätös pyritään tekemään tammikuun aikana.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden talousuutiset 07.11.2005)

Lue myös:

    Uusimmat