VR ei pyytänyt jatkosopimuksen salaamista

VR:n toimitusjohtajan Mikael Aron mukaan yhtiö ei pyytänyt jatkosopimuksensa salaamista. Aron mukaan sopimus on valmisteltu yhtiössä julkisena sopimuksena.

– Ministeriössä on nähty, että se tulee julkiseksi 1. syyskuuta.

Liikenne- ja viestintäministeriö päätti heinäkuun alussa jatkaa VR:n yksinoikeutta kaukojuniin viidellä vuodella eli vuoden 2024 loppuun. Ministeriön mukaan jatkoajasta tehty sopimus on salainen 1. syyskuuta asti.

Aron mukaan sopimuksessa ei ole mitään uutta ja kummallista.

Sopimuksessa yhtiö sitoutuu yksinoikeuden vastineeksi investointeihin. Aron mukaan VR valmistelee sähkövetureiden, kaksikerroksisten istumavaunujen ja Kolarin yörungon hankintaa.

Aro arvioi, että veturien tilausmäärä alkuvaiheessa on 80. Niiden hinta on 500-700 miljoonaa euroa. Istumavaunujen tilausmäärä on auki, mutta kyse on 200 miljoonasta eurosta.

Helsingin Sanomien mukaan liikenne- ja viestintäministeriö yrittää julkaista osan sopimuksesta perjantaina.

(MTV3 – STT)

Lue myös:

    Uusimmat