VR aloittaa yt-neuvottelut: henkilöstöä pois kaluston tieltä

VR aloittaa matkustajaliikenteessä viittäsataa henkilöä koskevat yt-neuvottelut.

Vähennystarpeeksi arvioidaan 130 henkilötyövuotta.  

– VR:llä on historiallisen suuret kalustoinvestoinnit edessä ja meidän täytyy rahoittaa ne, jotta pystytään myös sitä kautta palvelemaan asiakkaita paremmin. Lisäksi koveneva kilpailu tekee sen, että meidän täytyy tehostaa toimintaa, matkustajaliikennedivisioonan johtaja Antti Tiitola VR-Yhtymältä.

VR:n mukaan ihmiset ostavat lippunsa yhä useammin muualta kuin asemilta ja joukkoliikenteen kilpailu kovenee olennaisesti linja-autoliikenteen vapautumisen myötä.  

– Asemien lipunmyynti on vähentynyt merkittävästi viime vuosina. Pelkästään viimeisen kahden vuoden aikana asemien lipunmyynnin osuus on tippunut 37 prosentista 23 prosenttiin. Vastaavasti itsepalvelukanavien osuus on kasvanut merkittävästi, Tiitola arvioi.

Henkilövähennykset kaavaillaan toteutettavaksi eläke- ja tehtäväjärjestelyin, osa-aikaistamalla nykyisiä työsuhteita sekä irtisanomisin. Junahenkilökuntaa eli konduktöörejä ja junamyyjiä yt-neuvottelut eivät koske. Myös lähiliikenneyksikkö, Pohjolan Liikenne ja ravintolayhtiö Avecra on rajattu ulkopuolelle. 

VR aikoo lopettaa myös lipunmyynnin joillakin asemilla. Junien liikennöintiin ja odotustilojen aukioloihin muutokset eivät yhtiön mukaan vaikuta. 

– Yt-neuvotteluilla on vaikutuksia myös lipunmyyntiin, mutta niitä katsotaan sitten neuvotteluiden aikana. En osaa vielä arvioida, kuinka paljon lipunmyyntipisteitä tulee jatkossa olemaan, matkustajaliikennedivisioonan johtaja Antti Tiitola sanoo.

Toukokuun 20. päivänä alkavien neuvottelujen kesto on enintään kolme kuukautta. Muutokset on tarkoitus toteuttaa tämän vuoden aikana.  

Lue myös:

    Uusimmat