Voutilainen pahoitteli tv-puheitaan

Merita-Nordbankenin varatoimitusjohtaja Pertti Voutilainen joutui tänään selvittämään hämmennystä herättänyttä tv-haastatteluaan. Hän otti tiistain Yleisradion TV-uutisissa kantaa kannattamattomaan pankkibisnekseen. Tänään lähettämässään tiedotteessa Voutilainen sanoi olevansa pahoillaan, että hänen haastattelunsa on ymmärretty väärin ja herättänyt hämmennystä asiakkaiden keskuudessa. Voutilaisen mukaan haastattelu oli irrotettu laajemmasta asiakokonaisuudesta ja näin sanoma kääntyi päälaelleen.

-Voidaanko pankille asettaa semmoinen velvollisuus, että se hoitaa kannattamatontakin bisnestä. Mä lähtisin, että ei voida. Vaan silloin kysytään sitten, että pitääkö yhteiskunnan sosiaaliturvan hoitaa tämäkin asia niin kuin se hoitaa monta muutakin perusoikeutta? hän sanoi TV-uutisissa. Voutilaisen tiedotteen mukaan uutisesta sai sen kuvan, että Meritassa on joku salainen suunnitelma asiakkaiden luokittelemiseksi. Hänen mukaansa sellaista suunnitelmaa ei ole.

Voutilainen on myös Pankkiyhdistyksen puheenjohtaja. Haastattelu tehtiin sen jälkeen, kun hän oli puhunut Pankkiyhdistyksen tilaisuudessa.
-Monen muun asian ohella otin siinä esille myös asiakaskannattavuuden ja pankkien tarpeen periä palveluista niiden tuottamiskustannuksia vastaava hinta, hän kertoi pankkiyhdistyksen tilaisuudesta tiedotteessaan. Voutilainen jatkoi ottaneensa erityisteemana esille myös kysymyksen siitä, miten kaikille kansalaisille voitaisiin turvata pankkipalvelujen saatavuus.
-Tämän keskustelun on alunperin, jo pari vuotta sitten, aloittanut kuluttaja-asiamies, hän sanoi.

Suora: Voutilainen paljasti pankkien ahneuden

Rahoitusalan ammattiliitto Suora katsoi Voutilaisen esityksen TV:ssä paljastaneen pankkien ahneuden. Suoran mukaan Pankkiyhdistyksen visio yhteiskunnan tuesta "kannattamattomille" asiakkaille oli pöyristyttävä.
-Erityisen kummalliselta Voutilaisen esitys tuntuu tilanteessa, jossa suomalaispankit tekevät historiansa ennätystuloksia, sen kannanotossa sanottiin. Se muistutti, että pankkien yhteenlasketut liiketulokset - kannattamattomat asiakkaat mukaan lukien - olivat viime vuonna noin 7,5 miljardia markkaa.

-Pankit ovat 90-luvulla saneeranneet toimintaansa rajusti. Joka toinen toimihenkilö on menettänyt työpaikkansa, asiakkaat joutuvat jonottamaan kohtuuttomasti ja nyt ilmeisesti halutaan suuresta osasta asiakkaita kokonaan eroon, Suora katsoo.

Peltola, Kati

Pertti Voutilaisen puheenvuoro kannattamattomista asiakkaista repii entistä enemmän kuilua ihmisten väliin arvioi Helsingin keskisen sosiaalikeskuksen johtaja Kati Peltola. Peltolan mielestä pankkien pitää mitoittaa palvelunsa niin, että kaikenlaiset asiakkaat saavat palvelua.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat