Von Baghilta murska-arvio Avatar-elokuvalle

Kaikkien aikojen kallein elokuva, ohjaaja James Cameronin kolmiulotteinen Avatar, saa kautta maailman odotetun ensi-iltansa perjantaina. Suomessakin elokuvaa levitetään ennätysmääräisellä 90 kopiolla.

Avatarin varjeltu 3D-versio esitettiin tänään ensimmäistä kertaa lehdistölle. Visuaalisesti Avatar on mahtava kolmiulotteinen elämys, jossa katsoja voi kokea itsekin pääsevänsä mukaan tapahtumiin kaukaiselle Pandoran planeetalle.

MTV:n uutisten pyynnöstä elokuvan katsastamaan tullut legendaarinen elokuvahistorioitsija Peter von Bagh ei kokemuksesta syttynyt.

- En voi sille mitään, että se oli minusta sellaista rutiinimaista. Siihen ehkä tarvitaan sellainen katsoja, jonka aivot ovat pehmentyneet tietokonepelien äärellä koko iän ajan. Minulla oli epäonni syntyä pikkaisen liian aikaisin, von Bagh kärjistää tahallaan.

-Cameronhan on hieno elokuvantekijä, mutta minä olin suuren osan aikaa ymmälläni, että toimiiko tämä ollenkaan? Se on niin lapsenomaista meininkiä. Tässä on valtavasta yrityksestä ja panostuksesta huolimatta lattea puolensa.

-Loppuvaiheen sotajaksoissa ja visuaalisena noitana Cameron on parhaimmillaan Silloin hän on rohkein ja vetää tällaisia rohkeita, epätavallisia liikkeitä. Silloin hän myös saavuttaa sen taiteellisen tason. Minun on vaikea sanoa mihin suuntaan tämä vie kehitystä. Ei mihinkään sellaiseen, josta mä olisin kovin kiinnostunut, tyrmää von Bagh.

-Avatar kestää melkein kolme tuntia. Jos puoli tuntia lopussa on sellaista hyvää, niin se on vähän liian pieni suhde. Kyllä minusta aina Terminaattori 2 tämän hakkaa monin verroin, väittää von Bagh.

Peter von Baghin mielestä ihminen unohtuu huikean virtuaalimaailman alle. -Se on pikkusen niin kuin jonkun Pocahontasin, Manga-sarjakuvien tai tietokonepelien räjäytys erittäin isoon mittaan. Ehkä se on sukupolvikysymys, mutta omituista kyllä, minusta alkeellisemmin tehdyt varhaiset kolmiulotteiset elokuvat, joita tehtiin minun lapsuudessani, olivat paljon tehokkaampia -ainakin parhaat niistä.

Sitä von Bagh ei pidä pahana, että juoni on ennalta-arvattava. -Ei siinä mitään pahaa sinänsä ole. Kyllä se on hyvin kirjoitettu, mutta siinä ei ole sellaista sanotaan graafista selkeää tehoavuutta kuten Tähtien sodassa tai Avaruusseikkailu 2001 -elokuvassa, johon Cameron on halunnut tätä elokuvaansa verrata. Ei siinä tällaista merkkipaalun tuntua minun mielestäni missään tapauksessa ole.

-Jotenkin se ei ole minusta merkkipaalu edes kolmiulotteisuuden kohdalla. Ehkä Cameron sokeutui teknisesti, kun työsti elokuvaa toistakymmentä vuotta. Avatar on näyttävämpi kuin mitkään aikaisemmat elokuvat, mutta kohtalokkaasti siitä puuttuu se syvempi sisältö. Ehkä tarvittaisiin tähtiäkin, joihin voisi identifioitua kaaottisessa kokonaisuudessa. Tässä ei ole yhtään hahmoa, joka pienimmässäkään määrin voisi olla mukana siinä. Se on sellaista sarjakuvamaista, laveaa meininkiä yhdessä tasossa.

Joka tapauksessa Avatar näyttää millaisia mahdollisuuksia elokuvalla tulevaisuudessa on. Elokuvahistorioitsija ei kuitenkaan näe Avattaren merkitystä tiennäyttäjänä suurena.

- Ei tämä minusta mullista elokuvailmaisua. Se vie pikemminkin päätepisteeseen erinäiset kehityskulut, jotka ehkä on omiaan keräämään pikkaisen lapsenomaisten sensaatioiden äärelle suuria yleisöjoukkoja, sanoo von Bagh.

Katso Terhi Hyvärisen juttu

Lue myös:

    Uusimmat