Voitti viisi miljoonaa lotosta - jatkaa töissä

Viisi miljoonaa euroa lotosta voittanut kantahämäläinen nainen tarkisti rivinsä vasta töissä, kun hänen työkaverinsa muistuttivat, että päävoitto oli tullut juuri heidän kotikuntaansa.

Voittajalla on ollut sama ikipeli 2000-luvun alusta saakka. Rivi perustui henkilökohtaisiin ja läheisten elämään liittyviin numeroihin. Vain ykkönen oli hatusta vetäisty.

– Oli aikamoinen tunne nähdä ne kaikki nollat siellä. Piti vielä soittaa pojalle ja tarkistaa, että olin mennyt oikealle pelitililleni oikeilla tunnuksilla, naureskelee suurvoittaja maanantaita, josta oli viikon avauspäivälle tyypillinen ankeus kaukana ja pää hetken kuin ampiaispesä, nainen kertoo Veikkauksen lähettämässä tiedotteessa.

Voittoon liittyy myös hippunen yliluonnollista: voittaja oli etukäteen nähnyt onnenpotkua ennakoivan unen.

– Oli kova ponnistus pysyä rauhallisena työpaikalla ja olla näyttämättä sisällä riehuvaa riemua ennen kuin pääsi illalla juhlimaan läheisten kanssa. Ajatukset lensivät ja pyörivät edestakaisin ja keskittyminen työtehtäviin oli lähes mahdotonta.

– Se on kamalaa, kun on tottunut olemaan tunnollinen töissään, voittaja muistelee.

Tieto voitosta on pysynyt pääosin lähipiirissä. Auto on vaihtunut jo pariin kertaan, mutta tarpeeseen, ei ökyillen. Ajopelinä on nyt neliveto, jolla pääsee mökkitienkin perille joka säällä. Asuntokaan ei enää ole sama. Silti elämä ei ole ihan mahdottomasti muuttunut.

– Päätin jatkaa samassa työpaikassa, mutta lyhennetyllä työajalla. Joku työkaveri sitä ihmetteli ja taisi vähän paheksuakin, mutta muistutin myös palkan olevan nyt pienempi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat