Voiton vienyt Niinistö: Astun mielenkiintoiseen maailmaan

Kokoomuksen presidenttiehdokas, voittonsa varmistanut Sauli Niinistö, on ehtinyt jo keskustella tasavallan presidentin Tarja Halosen kanssa.

– Tapoihin kuuluu, että uusi presidentti tapaa istuvan presidentin heti seuraavana päivänä. Hän vahvisti tapaamisen ja tietysti onnitteli, Niinistö kommentoi MTV3 Uutisten haastattelussa Musiikkitalossa.

– Omistaudun tehtävään ja käytän siihen kaiken sen, mitä minulla on. Toivottavasti se riittää tähän tehtävään, ainakin uskon näin. Sanomani tunnetaan hyvin Suomessa. En tästä mihinkään muutu, vaan pidän sanani.

Hän lupaa yrittää olla koko kansan presidentti.Kiitosta saavat kuitenkin kaikki kilpakumppanit.

– Olen kiitellyt Pekka Haavistoa ja ensimmäisen kierroksen kumppaneita. Heillä oli paljon annettavaa. Heillä oli paljon semmoista, mitä minunkin pitää miettiä.

Niinistö hyppää presidentin saappaisiin mielenkiintoisessa tilanteessa - maailma kuohuu muun muassa Iranin ja Syyrian tilanteiden vuoksi.

– Keskustelemme vilkkaasti esimerkiksi Syyrian tilanteessa kansainvälisissä yhteyksissä. Selvää on, että järjestys on maailmassa muuttumassa. Talous edellä mennään. Kehittyvät taloudet tulevat, ja meidän pitää täällä länsimaissa muistaa, että missä meitä on miljardi, muualla on kuusi miljardia.

Niinistön pyrkimys on nähdä miltä uusi maailma näyttää ja asemoida Suomi tähän maailmaan vahvasti.

Äänestysaktiivisuus näyttää jääneen alhaiseksi. Niinistön mukaan ensimmäisen kierroksen tasaväkisyys saattaa vaikuttaa äänestäjiin, samoin säällä saattoi olla sormensa pelissä.

– Kyllä tämä kuitenkin kansainvälisen vertailun kestää. Toisaalta olen omaan prosenttiini varsin tyytyväinen. Henki kaduilla ja toreilla on ollut hieno.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat