Voipula, munapula, uhkaava sianlihapula – saako suomalaista ruokaa pian ollenkaan?

Tyhjät voi- tai munahyllyt ovat olleet kaupoissa tuttu näky, pian samanlaisia ongelmia voi esiintyä myös kotimaisten sianlihatuotteiden kanssa.

Vaikka erilaiset tuotepulat ovatkin tulleet tavallista tutummaksi, ei MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala puhuisi suoranaisesta pula-ajasta.

– Ei nyt varmaan pula-aika ole, nämä ovat enemmänkin merkkejä siitä, että tässä on pientä murrosta näissä eri tuotantoaloilla. Varsinkin kananmuna- ja sianlihapuolella täällä taustalla on sama asia, eli tuotantonormien ja -säädösten muuttuminen, jotka vaikuttavat tuotantomääriin, Rantala toteaa.

– Sikapuolella asia on vähän monisäikeisempi, siellä on myös kannattavuusongelmia, jotka vähentävät kotimaista tuotantoa.

Rantala pitää kuitenkin mahdollisena, että jonkinasteista tuotepulaa voi esiintyä tulevaisuudessa myös muilla sektoreilla, esimerkiksi maidon- tai naudanlihan tuotannossa.

– Varmasti (sellaisia) kytee, kannattavuus ei ole juuri kovin paljon parempi sielläkään. Mutta jonkin verran paremmassa tilanteessa ollaan.

Maidontuotannon tila Suomessa on Rantalan mukaan kuitenkin hieman erilainen kuin sianlihan.

– Sianliha on niin voimakkaasti kytköksissä tähän eurooppalaiseen markkinaan, sianlihan hinta määräytyy kohtuullisen suoraan keskieurooppalaisesta hinnasta. Meillä vielä otetaan hieman pois siitä. Näin voimakasta sidonnaisuutta ei ole näillä muilla sektoreilla.

Vaikka ongelmia tuotannossa löytyykin, ei Rantala usko, että ne uhkaisivat kokonaan lopettaa ruokatuotantoa Suomessa.

– Ei lyhyellä eikä varmaan pitkälläkään aikavälillä. Meillä on ammattitaitoisia tuottajia, joilla on kova halu tuottaa hyvälaatuista ruokaa. Myös kotimaiset kuluttajat haluavat varmasti jatkossakin syödä suomalaista ruokaa.

Lue myös:

    Uusimmat