Suomen voimistelun yhdentyminen uudeksi Suomen Voimisteluliitto ry SVoLi:ksi näyttää onnistuvan. Voimisteluliitto SVL on jo yhden kerran ylimääräisessä kokouksessaan lokakuun puolivälissä päättänyt yksimielisesti yhdistyksensä lopettamisesta.
Lauantaina Turun syyskokouksessa sama päätös on määrä tehdä toistamiseen. Samanaikaisesti nykyinen Suomen Voimistelu ja Liikuntaseurat SVoLi päättää sääntömuutoksesta, joka mahdollistaa fuusion ja nimenmuutoksen. SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen on kutsuttu puheenjohtajaksi yhteisen liiton syyskokoukseen. Tärkeä rooli neuvottelujen etenemisessä on ollut myös hankkeen selvitysmiehellä, opetusministeriön neuvottelevalla virkamiehellä Timo Haukilahdella.
Matkan varrella on ollut loppumetreille asti erilaisia esteitä ja ilmennyt niiden asettajia. Esimerkiksi SVL:n hallitus ei vielä ole allekirjoittanut liittymissopimusta, mutta aikoo tehdä sen lauantaina. Viime lauantaina Liikuntamyllyssä telinevoimistelun SM-kisojen yhteydessä herätettiin vielä esiin asioita, joilla eräät johtohenkilöt ilmeisesti aikoivat vesittää yhdentymistä.
Myös aerobic yhdentymässä
SVL:n puheenjohtaja Erkki Vuori ja SVoLi:n puheenjohtaja Kirsti Partanen ovat vielä rauhoittaneet tilannetta yhteisellä kirjeellään. Siinä mm. vakuutetaan, että vuosina 2005-07 nykyisen SVL:n lajit saavat ylimääräistä lisärahaa ensimmäisenä vuonna 65 000 euroa ja kahtena seuraavana 70 000 euroa.
Lisäksi puheenjohtaja Vuori on lähestynyt joukkojaan omalla kirjeellään, johon on liitetty kentän tiedoksi lokakuun kokouksen yksimielisesti hyväksymä ponsi: "Liittokokous toteaa kantanaan, että ns. lajirahan tulee säilyä kolme vuotta vähintään esitetyllä tasolla, mutta sen sisällä tulee tehdä muutoksia niin, että otetaan paremmin huomioon aerobic (FIG)-toiminnan yhdentyminen sekä pienten ja uusien FIG:n toimintalajien asema jo vuonna 2005. Lähtökohtana tulee kuitenkin olla, että miltään lajilta ei vähennetä esitettyä määrärahaa ilman painavaa syytä enempää kuin 10%".
Suomen aerobic on yhdentymässä hyvää vauhtia, kun FISAF-liiton kirkkaimpana kilpailijatähtenä tunnettu Tuuli Matinsalo ottaa FIG-aerobicin edustajana uuden SVL:n hallituspaikan. Suomen eräät parhaat FISAF-kilpailijat haluavat jatkaa vielä kattojärjestönsä arvokisoissa. He ovat toistaiseksi sivussa uudesta liitosta.
