Voimakkaat ukkoset työllistäneet pelastuslaitosta

Viikonloppua on vietetty maan etelä- ja keskiosissa helteisessä säässä. Tänään Keski-Suomessa saatiin kovia ukkos- ja sadekuuroja.

Ukkoset työllistivät myös pelastuslaitosta. Pirkanmaalla Punkalaitumella salama sytytti kivinavetan palamaan. Eläimet eivät kuitenkaan vahingoittuneet palossa.

Keski-Suomessa Pihtiputaalla paloi saunamökki. Saunan viereiseen mäntyyn oli iskenyt salama. Päivystävän palomestarin alustavan arvion mukaan puu oli kaatuessaan sytyttänyt saunan palamaan.

Niin ikään Keski-Suomessa Saarijärvellä pieni saunarakennus syttyi palamaan salamaniskusta. 

Kiteellä salama iski puolestaan rintamamiestalon kuistin kattoon, mutta henkilövahinkoja ei sattunut.

Myös Vesannolla on ollut useita salamoista aiheutuneita hälytyksiä.

Sään ennustetaan viilenevän viikonlopun jälkeen. Kylmeneminen alkoi Pohjois-Suomessa jo sunnuntaina ja leviää kohti etelää alkuviikolla.

Seuraavaa hellejaksoa joudutaan luultavasti odottamaan kesäkuulle.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. 

Lue myös:

    Uusimmat