Voimakas maanjäristys Intian valtamerellä - tsunamivaroitus peruttu

Intian valtamerellä on tapahtunut voimakas maanjäristys. Järistys oli voimakkuudeltaan 7,3 magnitudia, ja sen keskus sijaitsi noin 400 kilometriä lounaaseen Sumatran saarelta Indonesiasta. Järistyskeskus oli 29 kilometrin syvyydessä, kertovat Yhdysvaltain viranomaiset.

Tyynenmeren tsunamivaroituskeskus antoi järistyksen vuoksi tsunamivaroituksen, mutta se peruttiin myöhemmin. Toistaiseksi järistyksen ei tiedetä aiheuttaneen tuhoja tai vaatineen uhreja. Keskuksen mukaan laajan tsunamin vaaraa ei edes ollut, mutta oli pieni mahdollisuus, että järistys olisi synnyttänyt paikallisen hyökyaallon.

Sumatralla Banda Acehin kaupungissa maa tärisi noin puolen minuutin ajan. Asukkaat ryntäsivät taloistaan, mutta palasivat pian takaisin sisälle.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat