Voiko lapsi viettää talvilomaa yksin kotona?

Koulujen talvilomia vietetään Suomessa porrastetusti ja ensimmäinen viikko on lopuillaan Etelä-Suomessa.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Auttavien puhelin- ja nettipalveluiden suunnittelija Satu Tallgren kertoo, että talvilomat eivät vaikuta heille tulevien yhteydenottojen määriin tai aiheisiin.  

– Eniten meille tulee ihan jututtamispuheluita ja nämä ovat sellaisia missä puhutaan eri asioista ilman tiettyä aihetta. Tärkeintä näissä on se, että puhelimen toisessa päässä on aikuinen, jolla on aikaa kuunnella lasta tai nuorta. Aiheena voi olla niin olympialaiset kuin mitä päivän aikana on tapahtunut.

Entä kun itsellä on töitä oman lapsen talvilomaviikolla – minkä ikäisen lapsen uskaltaa jättää päivisin yksin ja mitä tulee ottaa huomioon?

– Tähän ei ole mitään yksiselitteistä ikärajaa milloin lapsen voi jättää yksin. Tämä on yksilöllistä ja siihen vaikuttaa moni asia kuten mitä lapsi on itse tästä mieltä ja onko esimerkiksi naapurissa joku kenen luo voi tarvittaessa mennä.

– Jos tulee tilanne, että lapsi jää yksin kotiin, niin silloin on tärkeä sopia kuinka eri tilanteissa tulee toimia. Lapsen tulisi tietää kenelle soittaa jos alkaa esimerkiksi pelottaa ja mitä hän saa tehdä kun on yksin kotona. Ja tietenkin aikuisen tulee olla tavoitettavissa esimerkiksi puhelimitse, kertoo Satu Tallgren Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.

Keskustelupuheluiden soittajat ikäryhmittäin 2012

12–14-vuotiaat: 47%

9–11-vuotiaat: 35%

15–17-vuotiaat: 11%

alle 9-vuotiaat: 4%

18–21-vuotiaat: 3%

Vuoden 2012 lasten ja nuorten puhelimen ja netin vuosiraportista selviää, että yhteydenottoja tuli vuodessa netin ja puhelimen kautta yli 32 000 kappaletta.

– Nettikirjepalvelussa sekä chatissa korostuu rankemmat aiheet, kuten mielenterveys ja kiusaaminen. Lapsen tai nuoren voi kirjoittaen olla helpompi kertoa vaikeammista aiheista ja lisäksi sitä voi tehdä, vaikka perhekin olisi silloin kotona, mainitsee Tallgren.

Ensi viikolla talvilomat ovat Väli-Suomen kunnissa kuten Tampereella, Vaasassa, Jyväskylässä, Mikkelissä ja Kouvolassa.

Lue myös:

    Uusimmat