VM toivoo keskustelua valtiontalouden leikkausten vaihtoehdoista

Puolueiden pitäisi selkeämmin kertoa näkemyksensä ja linjansa julkisen talouden talouden suhteen.

Tätä mieltä on Valtiovarainministeriön budjettiosaston ylijohtaja Tuomas Sukselainen, jonka mukaan kansalaisten on tärkeää tietää, miltä pohjalta ja millaisilla suunnitelmilla puolueet lähtisivät seuraaviksi neljäksi vuodeksi julkista taloutta hoitamaan.

- Nyt on se tilanne, että julkinen talous on vuoden 2009 romahduksen jälkeen alijäämäinen. Julkiset menot ovat pian kasvussa väestön ikääntymisen myötä aiempaa nopeammin, eikä verotulot välttämättä kasva kovinkaan nopeasti. Tässä on siis laskettavissa, että kyseessä on pysyvänlaatuinen alijäämä, joka täytyy saada korjatuksi, Sukselainen sanoo.

Hänen mukaansa valtion tulot ja menot pitäisi ilman muuta suunnitella huolellisesti. Samalla täytyy ottaa huomioon valtiontalouden kasvunäkymät.

- Tältä pohjalta on arvioitava, että mihin on varaa, ja laatia Julkisen talouden sopeutusohjelma, joka kattaisi koko seuraavan vaalikauden ja osoittaisi kansalaisille, miten tilanne saadaan tasapainotettua, Huomenta Suomessa vieraillut Sukselainen korostaa.

- Listan teko vaatii tiettyä rohkeutta. Ennen kaikkea on tärkeää, että näistä asioista keskustellaaa hyötyjä ja kustannuksia keskenään punniten. Tältä pohjalta löydetään ratkaisu, jossa menot ja tulot kehittyvät suotuisimmin ajatellen erityisesti taloudellista kasvua, työllisyyttä ja myöskin vähäosaisten tilannetta.

"Suomella menee taloudessa ihan mukavasti"

Ruotsin talousasiantuntijoiden mukaan Ruotsin nykyinen hyvä tilanne selittyy pitkälti sillä, että Ruotsissa ei hyvinä vuosina lähdetty tuhlaamaan. Sen sijaan Suomea syytetään tuhlaamisesta paljon avokätisemmin.

- Sanoisin, että kyllä meilläkin on julkista taloutta maltillisesti ja huolellisesti hoidettu. Tuotannon ja verotulojen romahtaminen 2009 saattoivat meidät tähän erittäin kiperään tilanteeseen. Suomi ei ole vielä ajautunut pahaan velanottokierteeseen, vaikka velka tietysti kasvaa kovasti, kymmenen miljardin luokkaa vuosittain, ellei julkisen talouden kestävyyttä paranneta, Sukselainen sanoo.

Sukselaisen mukaan Suomella menee taloudessa tällä hetkellä "ihan mukavasti".

- Meidän kasvumme oli viime vuonna reilut kolme prosenttia, ja tänäkin vuonna odotetaan suunnilleen saman suuruista kasvua. Myös työttömyystilanne on paranemassa koko ajan.

Sukselainen kuitenkin muistuttaa, että vuonna 2009 kokonaistuotanto putosi kahdeksan prosenttia, eli kasvuun on lähdetty melko alhaiselta tasolta.

Katso ylijohtaja Tuomas Sukselaisen haastattelu: (Huomenta Suomi 17.01.2011)

Lue myös:

    Uusimmat