Mainos

VM: Postipankilla ei velvoitetta säilyttää konttoriverkostoaan

Valtiovarainministeriön mielestä Postipankin kannattamattoman konttoriverkoston ylläpito ei ole tarkoituksenmukaista. Valtion merkittävä tuki kannattamattomalle verkolle ei myöskään olisi tasapuolista pankkikilpailun kannalta.

Valtiovarainministeriö otti kantaa Postipankin verkostoon liikenneministeriölle posti- ja maksupalveluiden saatavuudesta antamassaan lausunnossa. Liikenneministeriössä selvitetään postipalvelujen turvaamista koko maassa, koska eduskunnan liikennevaliokunta puuttui hiljattain asiaan.

Periaatteessa valtio voisi Postipankin omistajana ja lain mukaan osoittaa sille tehtäviä eri korvausta vastaan. Käytännössä verkoston säilyttäminen nykyisellään vaatisi valtiolta panostusta, jota valtiovarainministeriö ei pidä suotavana. Se muistuttaa, että pankkituesta on viime vuosilta kielteisiä kokemuksia.

Valtio edellyttää Postipankilta kannattavuutta, jotta se voi täyttää vakavaraisuusvaatimukset ja maksaa takaisin valtion pääomasijoituksen. Yksi keskeinen keino tavoitteeseen pääsyssä on konttoriverkoston karsiminen peruskannattavuuden kohentamiseksi. Postipankin mukaan sen pienten konttorien pankkipalvelua ei saada kannattavaksi, sillä tuotot eivät kata kiinteitä kuluja.

Valtiovarainministeriö huomauttaa Postipankin myös toimivan avoimessa kilpailussa muiden luottolaitosten kanssa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.