Visan kokonaisvaihto nousi reilusti

Visa-korttien kokonaisvaihto nousi viime vuonna 3,1 miljardiin euroon. Se on 16 prosenttia enemmän kuin vuonna 2001. Maksutapahtumien määrä nousi melkein 30 prosenttia oli 67 miljoonaan. Luvuissa on kotimaisilla ja ulkomaisilla Visa-korteilla tehdyt maksut Suomessa.

Nopeimmassa kasvussa olivat Visa Electron -kortit, jotka ovat reaaliaikaisessa kytkennässä pankkitiliin. Vuoden lopussa näitä kortteja oli 814000, mikä on lähes 250000 enemmän kuin edellisenä vuonna.

Perinteisten Visa-korttien määrä lisääntyi 15500 kappaleella runsaaseen miljoonaan. Yli miljoonan mentiin vuonna 2000.

Luottokunnan toimitusjohtaja Heikki Kapanen laskee lisäyksen johtuvan siitä, että korteilla maksaminen on arkipäiväistynyt Suomessa. Hän uskoo kasvun jatkuvan, sillä yhtiö panostaa sähköisen maksamisen kehittämiseen. Keväällä markkinoille tuleva uusi palvelu helpottaa ostajan tunnistamista verkkokaupassa.

Luottokunta on korttimaksamisen palveluyhtiö. Sen omistavat kauppa ja pankit. Päätuotteensa Visan lisäksi sen palveluihin kuuluvat Lounassetelit. Ryhmän viime vuoden kokonaisvaihto oli noin 4 miljardia euroa.

Visa on maailman johtava maksujärjestelmässä. Myös Suomessa se on vahva markkinajohtaja maksuaikaa antavilla korteillaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat