Virvoitusjuomien myynti putosi kesäkuussa

Virvoitusjuomien myynti on laskenut jonkin verran viileänä ja sateisena alkukesänä. Kesäkuussa virvoitusjuomia myytiin jopa 15 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa, selviää Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton tuoreista tilastoista.

-Virvoitusjuomavalmistajat ovat pettyneitä säähän, sillä hyvällä säällä koko toimiala olisi välttynyt kesäkuun pudotukselta. Kesäkuu veti koko toimialan ensimmäisen puolen vuoden myynnin miinukselle, Coca-Cola Finlandin toimitusjohtaja Pekka Somerto toteaa. Alan vanhan viisauden mukaan toukokuun sää vaikuttaa kesän virvoitusjuomamyyntiin yhtä paljon kuin koko kesän sää. Kulutuksen vauhti on Somerton mukaan vaikea saada hyvin käyntiin loppukesästä, jos se ei ole alkanut jo kesän alussa.

Toisaalta virvoitusjuomien menekki ei ole niin herkkä sään vaihteluille kuin jäätelön, sillä limsoja juodaan paljon muulloinkin kuin helteillä. Somerton mukaan maailman korkein virvoitusjuomien kulutus on Islannissa. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton mukaan sokerittomat virvoitusjuomista ovat lisänneet suosiotaan ja ovat jo viidennes myynnistä.

Coca-Cola Finlandillakin sokerittomien virvoitusjuomien myynnin kasvu on kaksinkertainen sokerilla makeutettuihin verrattuna. Somerto selittää suosion kasvua sillä, että osa vedenjuojista on vaihtanut sokerittomaan limsaan. Maidonjuojat taas siirtyvät helpommin sokeripohjaisiin limsoihin. Virvoitusjuomia on tänä vuonna nautittu jo 127 miljoonaa litraa, mikä on hieman alle puolet koko vuoden myynnistä.

Lue myös:

    Uusimmat