Mainos

Virusinfektio ehkä keliakian taustalla

Uusimpien tutkimustulosten mukaan virusinfektioilla ja immuunijärjestelmällä saattaa olla vaikutusta keliakian puhkeamiseen.

Suomen Akatemian tutkimushankkeessa on saatu uutta tietoa keliakian perinnöllisyydestä ja löydetty taudille altistavia riskigeenejä. Tutkimuksessa todettiin, että nämä geenit liittyvät vahvasti puolustusjärjestelmän säätelyyn ja tulehdusreaktioiden syntyyn, eivät niinkään esimerkiksi gluteiinin prosessointiin ruoansulatuskanavassa.

- Osalla löydetyistä geeneistä on yhteys ihmisen immuunivasteeseen viruksia kohtaan. Tämä viittaa siihen, että virusinfektiot vaikuttavat taudin puhkeamiseen, kertoo keliakian perinnöllisiä riskitekijöitä selvittänyt akatemiatutkija Päivi Saavalainen.

Saavalaisen mukaan keliakialle altistavat geenit ovat hyvin yleisiä normaaliväestössä ja selittävät taudin perinnöllisyydestä vain pienen osan. Alttiusgeenien tuntemus auttaa kuitenkin ymmärtämään taudin syntymekanismeja ja mahdollistaa siten uusien hoitokeinojen sekä ennaltaehkäisymenetelmien kehittämisen. Tämä on tärkeää, koska tauti on usein lähes oireeton ja voi hoitamattomana johtaa vakaviin komplikaatioihin.

Keliakia on gluteiinin aiheuttama ohutsuolen tulehdus, jota sairastaa jopa joka sadas suomalainen. Taudissa vehnän, ohran ja rukiin gluteiini aiheuttaa ohutsuolen suolinukan vaurion, imeytymishäiriöitä ja muutoksia ruoansulatuskanavan ulkopuolisissa elimissä. Sairastumisalttius keliakialle on perinnöllinen ja lähes kaikki potilaat kantavat geenejä, joilla on keskeinen rooli taudin synnyssä. Ainoa hoitokeino on edelleen elinikäinen täysin gluteiiniton ruokavalio.

Keliakian esiintyvyys väestössä on kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. 1980-luvun alussa keliakian todellinen esiintyvyys Suomen aikuisväestössä oli noin yksi prosentti ja nyt 2000-luvulla jo kaksi prosenttia.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.