Virosta tullut pohjolan huumekaupan keskus

Virosta on tullut keskeisin huumeiden salakuljetusreitti Pohjoismaihin, sanoo Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio.

Ylikomisario Jari Aarnio

-On selvästi havaittavissa, että pohjoismaisille markkinoille päätyvät, isot huumausaine-erät kulkeutuvat tavalla tai toisella ensin Viroon ja Virosta tapahtuu jakelu eteenpäin, ylikomisario Jari Aarnio sanoo MTV:n uutisten haastattelussa. Huumeita salakuljetetaan Virosta Suomeen ja Suomen kautta edelleen Ruotsiin ja Norjaan. Yksi reitti vie suoraan Virosta Ruotsiin.

Helsingissä on puolen vuoden aikana takavarikoitu 50 kiloa Virosta tullutta amfetamiinia sekä kymmeniä tuhansia ekstaasinappeja. -Viron kautta tulee myös heroiinia ja hasista. Kaikkea on tarjolla, Jari Aarnio sanoo.

Kolme viikkoa sitten Helsingin Länsisatamasta löytyi Nordlandia-laivalta tulleesta rekasta neljä kiloa amfetamiinia. Rikoskomisario Raimo Paakkala kertoo, että amfetamiini oli piilotettu puoliperävaunurekan naftatankin viereen kaasupulloon. -Kaasupullo oli katkaistu. Sinne mahtui aikamoinen määrä huumetta tiiviisti pakattuna, Paakkala sanoo. Huumeen ympärille oli pakattu kilo kahvia huumekoiran harhauttamiseksi. Hämäys ei onnistunut, sillä lasti paljastui nimenomaan tullin huumekoiran ansiosta. Rekan virolainen kuljettaja on vangittu törkeästä huumerikoksesta epäiltynä. Paakkalan mukaan kyseinen rekka on käynyt aikaisemminkin Suomessa. Poliisi selvittääkin nyt onko kaasupulloon piilotettu aiemminkin huumeita.

Salakuljetus siirtynyt rekkaliikenteeseen

Tämä rekkaan kiinnitetty kaasupullo sisälsi huumeita

Ylikomisario Jari Aarnio sanoo, että huumesalakuljetuksen pääpaino on siirtynyt matkustajaliikenteestä rekkaliikenteeseen. Samalla lastien koko on kasvanut ja piilopaikat parantuneet. Aikaisemmin matkustajaliikenteessä tuodut amfetamiinilastit olivat 1-2 kiloa. Nyt keskimääräiset koot ovat 3-10 kiloa.

Huumekätköjä on paljastunut kaasupullon lisäksi renkaista, rekan rakenteista, henkilöautojen bensatankeista, ja kynnyskoteloista. -Kun huumeita tulee, ne on varsin hyvin kätketty. Usein käytetään erilaisia aineita, esimerkiksi kahvia tai hirvensarvisuolaa hämäämään huumekoiria, Aarnio kertoo. Hyvät piilopaikat kertovat Aarnion mukaan salakuljetuksen ammattimaisuudesta.

Korkean tason huumekauppa virolaisille ja venäläisille

Tulli löysi huumepussit, jotka oli piilotettu kahvin joukkoon

Huumepoliisin päällikön mukaan Suomen huumekauppa on siirtynyt entistä enemmän virolaisten ja venäläisten johdettavaksi. Jari Aarnion mukaan suomalaiset eivät juurikaan käy Tallinnassa neuvottelemassa huumelasteista, vaan virolaiset ja venäläiset liigat hoitavat paitsi salakuljetuksen niin myös suuremman tukkukaupan. Suomalaisille jää alemman tukkutason ja katutason myynti.

Sellaista tulkintaa ei kuitenkaan vielä voi tehdä , että virolaiset ja venäläiset olisivat kaappaamassa Suomen huumemarkkinat. Aarnio arvioi, että tulli ja poliisi löytävät huumeista korkeintaan kymmenen prosenttia. Näin puolen vuoden aikana amfetamiinia olisi tullut Suomeen lähes viisisataa kiloa. -Tämä kertoo siitä, että nämä määrät ovat aivan huimia, joita Viron liikenteestä Suomeen tulee.

Aarnion mukaan yhteistyö Viron poliisin kanssa on parantunut. Hän on tyytyväinen, että Virossa on onnistuttu ratsaamaan amfetamiinilaboratorioita. Huumetorjuntaa vaikeuttaa se, että Tallinnan huumetilanteesta ei ole kovin hyvää kuvaa olemassa sen paremmin Suomessa kuin Virossakaan. -Siellä toimii useampia liigoja, mutta ei ole täällä ihan tarkkaa tietoa siitä onko tilanne sellainen, että Virossa on kaksi pääliigaa ja niiden alla toimii useampia liigoja vai onko tilanne niin, että nämä liigat ovat kaikki tasavertaisia keskenään.

Keskeisin keino huumesalakuljetuksen estämiseksi on Viron poliisin auttaminen kaikilla tavoin. Suomalaisten lisäksi apua tarvitaan niin Ruotsista kuin Norjasta. -Se on ainut lääke tähän tautiin, ylikomisario Aarnio toteaa.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat