Virossa valmistaudutaan opettajalakkoon

Viron valtion korkeakoulutetut opettajat vaativat itselleen vähintään maan keskimääräistä minimipalkkaa eli 470 euroa kuukaudessa. Pääministerin mukaan palkankorotuksiin ei ole varaa.

Virossa alkavaan opettajien lakkoon voi osallistua kymmeniätuhansia alan työntekijöitä.

Lakkotoimien takana on opettajien ja kulttuurityöntekijöiden ammattiliitto Talo.

Työntekijöiden edustajat ovat tänään käyneet tuloksettomia neuvotteluja hallituksen kanssa. Heidän ilmoituksensa mukaan lakkopäätös on lopullinen. Lakkopäivästä pyritään sopimaan tällä viikolla.

Ammattiliitto vaatii, että valtion palveluksessa olevat korkeakoulutetut saisivat vähintään maan keskimääräistä minimipalkkaa, 7300 kruunua eli 470 euroa kuukaudessa. Palkankorotukset koskisivat ennen kaikkea opettajia.

Hallitus on tyrmännyt Talon vaatimukset. Pääministeri Juhan Parts huomautti televisiohaastattelussa, etteivät määrärahat riitä palkankorotuksiin. Työntekijät ihmettelevät puolestaan hallituksen kykyä laskea samaan aikaan tuloveroa.

Taloon kuuluu 13 ammattiyhdistystä ja yli 35 000 työntekijää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat