Virossa torjuu rikollisuutta uudella ohjelmalla

Viron parlamentti hyväksyi viime viikolla laajan rikoksentorjuntaohjelman seuraavalle seitsemälle vuodelle. Siinä erityisesti nuorten vapaa-ajanviettomahdollisuuksia pyritään lisäämään, jotta yhä harvempi hairahtuisi rikoksen poluille.

Rikosten määrä Virossa on kaksikertaistunut reilussa kymmenessä vuodessa. Viime vuonna rikoksia tehtiin yli 50 000 rikosta, niistä lähes puolet Tallinnassa. Virossa on päätetty lopettaa nuorten rikollisura alkuunsa suuntaamalla lisää rahaa vapaa-ajanviettomahdollisuuksien lisäämiseen. Tuore rikoksentorjuntaohjelma tähtää esimerkiksi uusien jalkapallokenttien perustamiseen. Riskiryhmässä ovat ne, joilla ei ole mitään tekemistä.
- Riskiryhmässä ovat lähinnä huumeidenkäyttäjät, joilla ei ole mitään toimeentuloa, eikä mahdollisuutta koulunkäyntiin. Tämä ongelma on kahtalainen, on niitä jotka ovat pitkästyneitä, ja niitä joilla ei ole muuta mahdollisuutta, selvittää Tallinnan poliisin päällikkö Kalle Laanet.

Viron parlamentti on huolissaan etenkin huumerikollisuuden rajusta kasvusta. Rahallisen panostuksen lisäksi oikeuministeri kehottaa jokaista tekemään osansa.
- Yksi jokapäiväinen tapa on naapurivalvonta. Jokainen toimii niin, että huolehtii oman turvallisuutensa lisäksi myös naapurinsa turvallisuudesta. Siten koko yhteiskunnasta tulee lopulta paljon turvallisempi paikka, uskoo oikeusministeri Ken-Marti Vaherti.

Korkeasta rikollisuuden asteesta oikeusministeri Vaherti syyttää neuvostomiehityksen aikaista maahanmuuttoa, jolloin rikollinen aines jäi Viroon.
Vahertin mukaan vie paljon aikaa, ennenkuin Viro muuttuu eurooppalaisemmaksi ja vankien määrä vähenee.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat