Virossa luvassa tuhansia konkursseja

Virossa odotetaan syksyllä todellista konkurssiaaltoa. Hallitus aikoo lopettaa pakolla kaikki ne yritykset, jotka eivät ole syyskuun 1. päivään mennessä ilmoittaneet itseään kaupparekisteriin.

Ennakkoarvioiden mukaan niitä tulee olemaan noin 45000, ja niistä puolet saattaa joutua konkurssiin. Virossa on tällä haavaa noin 40000 toimivaa yritystä ja noin 34000 pöytälaatikkoyritystä.

Heinäkuun 1. päivään mennessä kaupparekisteriin oli ilmoittautunut vain 21516 toimivaa yritystä. Yritys katsotaan toimivaksi, jos se maksaa veroja ja esittää kirjanpidon toiminnastaan.

Oikeusministeri Paul Varul sanoo olevansa hämmästynyt yritysten välinpitämättömyydestä. Niille oli annettu kaksi vuotta aikaa hakea rekisteröintiä.

Riigi Teatajassa, valtion virallisessa lehdessä, julkaistaan syyskuussa niiden yritysten nimet, jotka eivät ole jättäneet hakemustaan kaupparekisteriin. Jos yrityksellä ei ole velkoja, sen nimi yksinkertaisesti jää merkitsemättä rekisteriin. Jos velkojia on, nämä saavat oikeuden vaatia konkurssimenettelyn aloittamista. Näin ollen Virossa odotetaankin konkurssiaaltoa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat