Virossa kiistellään vedestä

Kiista vedestä kiristyy jälleen Viron koilliskulmassa. Viimeksi viime maaliskuussa Venäjän ja Viron suhteet olivat maksamattomien vesilaskujen vuoksi ajautua täydelliseen yhteentörmäykseen.

Venäjän puolella sijaitseva Jaanilinna eli Ivangorod on saanut juomavetensä Narvan vesilaitoksesta jo Neuvostoliiton ajoista. Viron itsenäistymisen jälkeenkään Jaanilinnalla ei ole ollut varoja oman vesilaitoksen rakentamiseen, vaan se on ostanut vetensä naapurikaupungista.

Vesilaskut ovat kuitenkin jo pitkään erääntyneet ja jääneet karhukirjeistä huolimatta maksamatta. Viime maaliskuussa Narvan vesiyhtiö ilmoitti lopettavansa veden toimittamisen, jos maksuja ei tule. Tuolloin apuun tuli viime kädessä Viron valtio, joka maksoi osan laskusta. Maksua oli edeltänyt kiivas valtioidenvälinen keskustelu, onko kyseessä poliittinen vai taloudellinen kysymys. Maaliskuun jälkeen ei maksuja ole lupauksista huolimatta tullut ja Narva onkin supistanut vesitoimituksiaan, niin että Jaanilinnan korkeimpien talojen yläkerrosten asukkaiden vesihanoista on kuulunut vain korinaa, vaan ei vettä.

Narvan vesilaitoksen toimitusjohtajan Aksel Ersin mukaan jotain rahaa on mahdollista saada ensi kuun alussa, jolloin Leningradin alueen talousarvio valmistuu. Hänen mukaansa siihen on varattu rahat velan lyhentämiseen 1,4 miljoonalla kruunulla (noin puolella miljoonalla markalla). Pohjavelkaa jää kuitenkin 2,46 miljoonaa kruunua. Kun mukaan lasketan vuosien viivästyskorot, nousee velan kokonaismäärä 7,76 miljoonaan kruunuun.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat