Viron vaalien huomio kohdistuu Tallinnaan

Tallinnan vanhaakaupunkia. Kuva: Lehtikuva.

Viron kunnallisvaalien ennakko-ja nettiäänestys päättyy huomenna illalla. Vaalien suurin huomio kohdistuu Tallinnaan, jossa hallituksen kaksi oikeistopuoluetta yrittää kammeta opposition Keskustapuoluetta pois vallasta. Keskustalla on nykyisessä kaupunginvaltuustossa ehdoton enemmistö ja viimeiset mielipidetiedustelut lupaavat sille selvää voittoa ensi sunnuntain vaaleissa.

Viro menee kunnallisvaaleihin keskellä pahaa talouslamaa, jossa työttömien määrä uhkaa nousta yli sadantuhannen vuoden loppuun mennessä.

Se ei lupaa hyvää oikeiston kahdelle hallituspuolueelle, Reformipuolueelle ja Isänmaa ja Res Publica-puolueelle, vaikkei nyt äänestetäkään hallituksen teoista, vaan paikallisista asioista.

Sen sijaan opposition Keskustapuolue näyttää porskuttavan hyvässä myötätuulessa, etenkin Tallinnassa, jossa vaaleja seurataan erityisen tarkasti, koska tuloksella saattaa olla myös valtakunnallista merkitystä.

Kahden mielipidetiedustelun mukaan Keskusta saisi nimittäin Tallinnan kaupunginvaltuustoon entistä suuremman ehdottoman enemmistön ja voisi siten jatkaa pääkaupungin hallitsemista yksinään.

Näiden kyselytutkimusten mukaan Tallinnan kaupunginjohtajan Edgar Savisaaren johtama Keskusta voi saada jopa noin 60 prosenttia valtuuston paikoista, kun se edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten sai 51 prosenttia paikoista, 32 kaikkiaan 63:sta.

Tämä siitä huolimatta, että Viron valtalehdistö on jälleen tapansa mukaan tehnyt kaiken voitavansa mustatakseen Keskustan ja erityisesti sen johtajan Savisaaren mainetta. Paikallinen iltapäivälehti on arvostellut Savisaarta muun muassa siitä, että tämä on vaalien alla käynyt avaamassa kaikenlaisia tapahtumia ja yrityksiä, joissa häntä ei vuosi sitten näkynyt.

Tosin tuollainen toiminta on varsin tavallista kaikille puolueille, mutta vain Savisaar näyttää saavan siitä herjat päällensä. Viron oikeistopuolueet latasivat Savisaaren niskaan myös kovan arvosteluryöpyn tämän äskettäisestä Moskovan vierailusta. Venäjä on Viron änkyränationalisteille yhä kuin punainen vaate, jonka kanssa ei pidä veljeillä.

Kunnallisvaalien alla Viron oikeistokin on tosin taas muistanut, että näissä vaaleissa, parlamenttivaaleista poiketen, saavat äänestää myös ne venäjänkieliset, jotka eivät ole Viron kansalaisia.

Isänmaa ja Res Publica-puolueen johtaja Mart Laar on puolueen ehdokas Tallinnan kaupunginjohtajaksi ja hän on eräässä haastattelussa todennut, ettei paikallisten venäläisten tarvitse automaattisesti tuntea itseään miehittäjiksi eivätkä he ole vastuussa Neuvostoliiton rikoksista.

Noin 40 prosenttia Tallinnan asukkaista on venäjänkielisiä; heidän keskuudessaan Laarin maine on kehno. Tallinnan venäläiset äänestävät juuri Savisaaren Keskustaa, mikä osaltaan selittää Keskustan suurta kannatusta pääkaupungissa.

Toinen vielä tärkeämpi syy Keskustan suosioon on kaupunginhallituksen toimeenpanemat monet sosiaaliset tuet muun muassa eräänlaisten sosiaalisten työpaikkojen luominen työttömille. Muut puolueet syyttävät Keskustaa populismista, mutta ihmiset eivät näytä tuollaisista syytöksistä välittävän, sillä erään tutkimuksen mukaan jopa kolme neljäsosaa Tallinnan asukkaista olisi tyytyväisiä nykyisen kaupunginjohdon työhön kaupungin kehittämisessä.

Kesäkuun eurovaaleissa Keskusta sai eniten ääniä ja kaksi Viron kuudesta meppipaikasta.

Lue myös:

    Uusimmat