Viron talous horjahtelee jälleen

Muutaman melko rauhallisen ja tasaisen kuukauden jälkeen on Viron taloudessa jälleen nähtävissä hermostumisen merkkejä. Pörssin lasku jatkuu jopa kahdeksan prosentin päivävauhtia. Samanaikaisesti ovat ulkomaiset investoijat kiinnostuneet kruunamääräisistä talletuksista, joiden korot ovat jyrkässä nousussa.

Tilannetta ei suinkaan paranna Viron suhdanneinstituutin tuore tutkimus, joka ennustaa talousongelmien lisääntymistä loppuvuonna. Kun samanaikaisesti maan talousministeri Jaak Leiman ilmoittaa harkitsevansa eroa syksyllä, on epävarmuustekijöitä enemmän kuin tarpeeksi. Bensaa liekkeihin heittää myös pääministerin taloudellinen neuvonantaja Heino Vitsur, joka ennustaa vuoden loppupuolelle finanssikriisiä.

Pankit eväävät lainoja

Devalvaatio on Virossa tunnetusti talouden pahin mahdollinen kirosana, jonka ääneen lausumista pidetään epäisänmaallisena asiana. Aika ajoin huhut kuitenkin ryöstäytyvät esiin. Viimeksi tällainen ryöpsähdys koettiin kesäkuun loppupuolella, jolloin kruunu huhuiltiin devalvoitavan 25 prosentilla. Toissa viikonvaihde synnyttikin valuutanvaihtopisteissä kaaoksen, kun kruunuja tahdottiin vaihtaa erityisesti Saksan markoiksi. Viljannissa toimivasta Yhispankin konttorista Saksan markat loppuivat; Tallinnassa kurssi nousi kruunulla.

Pankkien ote lainamarkkinoilla on viime aikoina kiristynyt. Lainoja ei enää myönnetä ilman riittäviä vakuuksia. Rakennustoimintaan pankit ovat muuttaneet suhtautumistaan ja lainoituksessa ovat etusijalle nousseet työllistävät kohteet.

Kauppavaje avainasemassa

Suhdanneinstituutti ennustaa, että Viron kauppavaje kasvaa edelleen sekä tänä että ensi vuonna. Tämän vuoden vajeeksi instituutti arvioi 23 miljardia kruunua, ensi vuodeksi 25 miljardia. Samanaikaisesti Tallinnan pörssin alamäki jatkuu ja sijoittajien luottamus siihen heikkenee. Sen sijaan talouskasvun uskotaan jatkuvan 7-9 prosenttina. Inflaatiossa ylitettäneen 10 prosentin tavoite yhdellä prosenttiyksiköllä.
(STT/Raimo Heinonen)

Lue myös:

    Uusimmat