Viron poliisi tutkii laajaa rahanpesurengasta

Viron poliisi tutkii Israelin ja Ukrainan poliisin kanssa kansainvälisen järjestäytyneen rikollisjoukon laajaa rahanpesua Virossa. Poliisin mukaan joukko Israelin kansalaisia siirsi kolmeen Viron pankkiin 80 miljoonaa kruunua eli yli viisi miljoonaa euroa. Raha oli peräisin kansainvälisestä laittomasta asekaupasta ja prostituutiosta.

Viron poliisi aloitti asian tutkimisen viime kesäkuussa, kun se oli saanut pankeilta tiedon suuresta rahansiirrosta Ukrainasta. Raha siirrettiin Virossa viime heinäkuun alussa käyneen ja virolaisessa pankissa tilin avanneen israelilaisnaisen tilille. Viron poliisi pyysi asian tutkimuksissa apua Interpolilta. Pian selvisi, että rahojen liikkeitä tutkittiin myös Israelin ja Ukrainan poliisin toimesta.

Virolaisen Postimees-lehden mukaan Israelissa ja Ukrainassa on asian yhteydessä pidätetty useita ihmisiä.

Viron poliisin rahanpesun vastainen yksikkö on tarkistanut viiden viime vuoden aikana yli 4500 epäilyä herättänyttä rahansiirtoa. Rahanpesu Virossa on poliisin mukaan kuitenkin vähentynyt vuoden 1999 jälkeen, jolloin kun Virossa tuli voimaan rahanpesun kieltävä laki.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat