Viron neloissurman uhrien naapuri kuuli öisen tappelun ääniä

Viron raakaa neloissurmaa on edeltänyt äänekäs tappelu. Postimees-lehden haastattelema naapuri sanoi kuulleensa tiistain vastaisena yönä yhteenoton ääniä uhrien asunnosta.

Verityö paljastui eilen iltapäivällä kerrostaloasunnosta Kohtla-Järven kaupungissa Itä-Virumaalla. Uhreiksi joutui kolmihenkinen perhe ja heidän luonaan kyläillyt nainen. Perheen vanhemmat olivat 20-vuotiaita ja heidän tyttövauvansa vasta 14 kuukauden ikäinen. Naisvieras oli syntynyt syyttäjänviraston mukaan vuonna 1990.

Orun kaupunginosasta löydetyt uhrit oli tapettu teräaseella ja heissä oli useita pisto- ja viiltohaavoja. Viranomaiset eivät ole vielä poissulkeneet mahdollisuutta, että tekijä olisi uhrien joukossa. Verijälkiä löytyi kuitenkin myös talon porraskäytävästä.

Syyttäjä kertoi Viron yleisradioyhtiölle, että toistaiseksi ei ole syytä olettaa, että verityöt liittyisivät mihinkään rikollisten välienselvittelyyn. Perheen isä kävi töissä ja äiti oli lapsen kanssa kotona.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat