Virolle povataan neljän prosentin talouskasvua

Viron talousministeri Mihkel Pärnoja ennustaa, että Viron talous on kääntymässä uudelleen kasvulinjalle. Kasvu tulee hänen mukaansa jatkumaan tänä vuonna 3-4-prosenttisena.

Pahimmat ongelmat ovat edelleen niillä tuotannonaloilla, joiden vienti on suuntautunut itämarkkinoille. Koska kysymys on Viron osalta kuitenkin jokapäiväisistä kulutustavaroista ja elintarvikkeista, ei Venäjän kriisin syveneminenkään merkitse viennin täydellistä loppumista.

Tilanne pakottaa kuitenkin yritykset suuntaamaan vientiponnistuksensa myös länteen ja ottamaan huomioon Euroopan unionin laatuvaatimukset. Niiden on myös muutettava tuotantonsa näitä vaatimuksia vastaavaksi. Pitkällä aikavälillä se parantaa Viron kilpailumahdollisuuksia, todetaan talousministeriön katsauksessa vuosilta 1998-1999.

-Viron ulkomaankaupan osuus on 1,6 prosenttia bruttokansantuotteesta. Ulkomaankaupan heilahdukset näkyvät nopeasti koko bkt:ssa, sanoo katsauksen toimittaja, professori Alari Purju. Hänen mukaansa tämän vuoden alkupuoliskolla talouskasvu oli suunnilleen nollassa, mutta toisella vuosipuoliskolla se voi nousta jopa neljään prosenttiin.

Talousministeriön kehitysosaston johtaja Raul Malmstein varoittelee liiallisesta optimismista. Analyytikot eivät toistaiseksi ole osoittaneet pitäviä todisteita kehityksen kääntymisestä nousuun. Kaikki riippuu ennen kaikkea ulkomaisista suhdanteista. Kotimaassa kasvuun vaikuttaa eniten pankkisektori. Jatkuvasti alenevat korot voi nähdä myönteiseksi merkiksi. Koska pankit antavat rahaa ulos runsaasti, merkitsee se Malmsteinin mukaan, että pankkimaailmassa uskotaan myönteiseen kehitykseen.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat