Virolaisten elämä kallistuu

Virossa muun muassa alkoholin, tupakan sekä polttoaineiden hinnat nousevat.

Virolaisten arkipäivän elämä kallistuu selvästi alkavana vuonna. Elintarvikkeiden hinnat jatkavat muun maailman tapaan nousuaan. Kiristyvät verot nostavat myös polttoaineiden, energian ja alkoholin hintoja.

Viron hinnankorotukset vaikuttavat myös monen suomalaisturistin rahapussiin.

Viron hallitus nostaa verotusta EU:n vaatimusten mukaisesti. Esimerkiksi vodkapullo kallistuu vuoden varrella parikymmentä Viron kruunua eli reilun euron. Suomessa vastaava pullo maksaa 10,15 euroa.

Selvästi alkoholia enemmän Virossa kuitenkin kallistuu tupakka. Viron ravintolat, baarit ja kahvilat ovat olleet savuttomia viime kesäkuusta lähtien.

Tupakka-aski kallistuu jopa 50 prosenttia, kunhan vanhat varastot on myyty loppuun tammi-helmikuun aikana.

Polttoaine kallistuu, tuloverotus laskee

Suomalaisturisteja on viime vuosina käynyt entistä enemmän Viron kahdella suurimmalla saarella, Saarenmaalla ja Hiidenmaalla, vaikka esimerkiksi tonttien ja kesäpaikkojen ostamisinto saarilta onkin vähentynyt.

Auton kuljetus lautoilla mantereelta saarille kallistuu kymmeniä prosentteja, ja maksaa kuudesta kahdeksaan euroa.

Virolaisia autoilijoita odottaa bensiinin ja dieselin noin 10 prosentin nousu. Kaikkia virolaisia koskettaa elintarvikkeiden kallistumisen jatkuminen. Esimerkiksi maito, leipä, liha ja juusto kallistuivat jo viime vuonna.

Suunta jatkuu vain ylöspäin aivan kuten Suomessakin. Jonkin verran hinnankorotuksissa pyristeleviä virolaisia lohduttanee se, että tuloverotus laskee 22:sta 21 prosenttiin.

Lue myös:

    Uusimmat