Virolaismies tehtaili kymmeniä asuntomurtoja – vetosi erikoiseen syyhyn

Helsingin poliisi epäilee 37-vuotiasta virolaismiestä yhteensä 31 asuntomurrosta, jotka tehtiin syksyllä Helsingin Laajasalossa ja sen lähiympäristössä. Poliisi on saanut tapauksen esitutkinnan valmiiksi, ja juttu on siirtynyt syyteharkintaan.

Rakennusmiehenä työskennellyt mies on tunnustanut poliisille murtautuneensa kymmeneen asuntoon, mutta poliisilla on todisteita, joiden perusteella häntä epäillään muistakin murroista. 37-vuotiaan rakennusmiehen lisäksi poliisi epäilee 29-vuotiaan virolaismiehen osallistuneen yhteen asuntomurtoon sekä kahteen maksuvälinepetokseen. Mies käytti aiemmissa murroissa anastettuja maksukortteja.

– Hän vetosi poliisikuulusteluissa parisuhdeongelmaan ja erilleen muuttamiseen, kertoo rikoskomisario Kari Niinimäki.

Murtosarja alkoi tämän vuoden elokuussa ja päättyi vasta marraskuussa, kun päätekijä otettiin kiinni muutama tunti viimeisen asuntomurron jälkeen. Poliisi löysi hänen hallustaan asunnosta vietyjä tavaroita. Päätekijä asui asuntomurtojen aikaan itse Laajasalossa.

Asuntomurroista teki poikkeuksellisen se, että moni niistä tehtiin asukkaiden ollessa kotona. Rikoskomisario Kari Niinimäki kertoi, että mies vei monesta asunnosta maksukortteja ja niiden tunnusluvut. Jos asukkaat eivät olisi olleet kotona, ei niiden vieminen olisi onnistunut.

Maksukorttien lisäksi asunnoista vietiin elektroniikkaa. Varastetut tavarat ovat Niinimäen mukaan pääsääntöisesti jääneet kateisiin.

Kummalakaan virolaismiehellä ei ole Niinimäen mukaan aikaisempaa rikostaustaa Suomessa. Nyt päätekijää epäillään 31 törkeästä varkaudesta.

Syytteiden nostamisen määräaika on 8. tammikuuta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat