Viroa käännetään Brysselin puoleen

Virossa on alettu käännyttää kansaa Euroopan unionin puolelle.

Ulkoministeri Toomas Hendrik Ilves on vuoden alusta lähtien kiertänyt Viron maakuntia saadakseen EU-kielteiset ihmiset muuttamaan kantaansa. Alle puolet virolaisista kannattaa Euroopan unionia. Esimerkiksi monet virolaisyrittäjät pelkäävät EU:n laatuvaatimuksia ja ankaraa kilpailua.

Viron ulkoministeri on tähän asti häärinyt ahkerasti lähinnä ulkomailla ajamassa Viroa Euroopan unioniin. Nyt yleisö onkin muuttunut kotimaiseksi.

Ilves yrittää käännyttää myös maalaiskuntien johtajia. Puhetilaisuuksissa hän muun muassa kertoo, että EU on itse asiassa suuri maatalousjärjestö. Vaikka mielipiteet eivät välttämättä muutu, tietoa ainakin kaivataan kentällä vielä lisää.
(MTV3/Pekka Nybergh)

Lue myös:

    Uusimmat