Viro varautuu Voitonpäivään

Alkoholin myyntikielto on voimassa torstaiaamuun saakka. Myös joukkokokoontumiset ja mielenosoitukset on kielletty.

Viron poliisi on hälytysvalmiudessa mellakoiden varalta huomenna ja ylihuomenna. Poliisin ylijohtajan Raivo Aegin arvion mukaan huhtikuun lopun kaltaisia mellakoita tuskin tulee tapahtumaan. Poliisi on kuitenkin täydessä valmiudessa ja on pyytänyt myös turvallisuusyrityksiä tehostamaan toimintaansa ja läsnäoloaan kaduilla.

Viron suojelupoliisi on varoittanut mahdollisista provokaattoreista etenkin ylihuomenna, kun venäläiset juhlivat Voitonpäivää eli venäläisten voittoa Natsi-Saksasta Toisessa maailmansodassa.

Joukkokokoontumiset ja mielenosoitukset on kielletty. Seppeleiden ja kukkien lasku muistomerkeille on sallittu, samoin sodan kunniamerkkien kantaminen rintapielissä. Levottomuuksia yritetään ehkäistä myös alkoholin myyntikiellolla, joka on Tallinnassa ja Harjunmaalla voimassa torstaiaamuun saakka.

Nuorten ryhmä tarjoaa sovintoa

Huhtikuun lopun mellakat näkyvät yhä Tallinnan katukuvassa: Monien kauppojen ikkunoita peittävät edelleen vanerilevyt.

Myönteisiäkin merkkejä on näkynyt. Parikymmentä virolais- ja venäläisnuorta on antanut yhteisen lausunnon, jossa virolaisia kehotetaan laskemaan valkeita kukkia molempien osapuolten muistomerkeille.

- Virossa elävien ihmisten menneisyys on erilainen, mutta tulevaisuus on yhteinen, sanovat nuoret.

Viron poliisin mukaan 55 ihmistä on pidätetty huhtikuun mellakoista sekä ryöstelyistä. Viron poliisin ylijohtajan Raivo Aegin mukaan pidätettyinä on kaikkein vaaralliimmat tekijät, joista lähes kaikkia on rangaistu ennenkin mm. varkauksista ja huumausainerikoksista. Suurin osa pidätetyistä on ilman kansalaisuutta, mutta mukana on myös joitakin virolaisia, neljä venäläistä sekä yksi liettualianen. Pidätetyistä kolme ovat alaikäistä. Valtaosa pidätetyistä siirretään Tarton vankilaan.

Tallinnaan ja muihin Viron suurimpiin kaupunkeihin on siirretty lisää poliisivoimia toisen maailmansodan muistopäivän juhlia varten. Poliisi pitää Tallinnan sotilashautausmaalle siirrettyä pronssipatsasta jatkuvassa tarkkailussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat