Viro suunnittelee ydinvoimalaa rannikolleen

Viron mahdollinen ensimmäinen ydinvoimala rakennettaneen rannikolle Tallinnan länsipuolelle. Eesti Energian selvityksessä on päädytty kuuteen sijaintipaikkavaihtoehtoon, joista kaksi parhaaksi valittua sijaitsevat Paldiskin kaupungin lähellä.

Paikat sijaitsevat Suur-Pakrin saarella Paldiskin länsipuolella sekä Keibun lahdella. Suur-Pakri on noin 50 kilometrin päässä Tallinnan länsipuolella ja Keibun lahti on puolestaan noin 70 kilometrin päässä niinikään Tallinnan länsipuolella. Alueet sijaitsevat aivan Suomenlahden rannikolla vastapäätä Länsi-Uuttamaata, jonne on linnuntietä noin 80 kilometriä.

- Tehtyjen tutkimusten pohjalta voi sanoa, että sopivia paikkoja ydinvoimaloille on Virossa hyvin vähän, Eesti Energian hallituksen puheenjohtaja Sandor Liive sanoo talousministeri Juhan Partsille lähettämässään kirjeessä. Asiasta kertoo Postimees-lehti.

Postimees-lehden mukaan Virossa ei ole ydinvoimaloita koskevia säädöksiä, joten ydinvoimala-alueita etsittäessä on käytetty Suomessa voimassa olevia säädöksiä. Suomalaissäädösten mukaan viiden kilometrin säteellä ydinvoimalasta saa olla pysyviä asukkaita enintään 200 - lisäksi alueelle ei saa rakentaa kouluja eikä sairaaloita.

Virossa ei ole tällä hetkellä ydinvoimalaa eikä maan hallituksen energiapolitiikkaan ole toistaiseksi kuulunut ydinvoimalan rakentaminen. Hallituksessa on kuitenkin käsittelyssä energiataloudellinnen kehityssuunnittelma, jossa puhutaan myös ydinvoimasta.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on Helsingin Sanomien mukaan kertonut, että Helsinkiin voitaisiin tulevaisuudessa tuoda ydinkaukolämpöä vaikkapa Viron rannikolta.

Lue myös:

    Uusimmat