Viro pyrkii Euroopan huipulle puolittamalla tuloveron

Pääministeri Andrus Arsipin mukaan Viron talous on erinomaisessa kunnossa. Hänen mukaansa maassa ei rangaista työnteosta.

Viron pääministerin Andrus Ansipin johtama Reformipuolue haluaa nostaa Viron viiden vauraimman EU-maan joukkoon. Keinona on alentaa tulovero 12 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.

Viro on kulkenut johdonmukaisesti tasaveroa toteuttavien maiden kärkijoukossa. Tällä hetkellä tulovero on 23 prosenttia ja yhtiövero käytännössä nolla, jos voitto investoidaan uudelleen.

Pääministeri Ansip haluaa säilyttää yhtiöverotuksen nykyisellään myös tulevaisuudessa ja laajentaa ideaa koskemaan myös arvopapereita, jos niistä saadut tuotot sijoitetaan uudelleen kolmessa kuukaudessa.

Tulovero laskee kolmen vuoden kuluttua 20 prosenttiin. Reformipuolueen tavoitteena on alentaa verotusta 18 prosenttiin vuonna 2011. Vuonna 2015 prosentti olisi enää 12.

- Ohjelma ei ole mitenkään radikaali, onhan tuloveroa alennettu jatkuvasti. Viroon on jo syntynyt rehellisesti veroja maksava sukupolvi ja taloutemme on erinomaisessa kunnossa, sillä emme rankaise työn teosta emmekä työpaikkojen luomisesta, Ansip sanoo.

Pääministerin mielestä Viro ei veroratkaisuillaan niinkään kilpaille muiden EU-maiden kanssa, vaan varmistaa asemiaan globaalissa maailmantaloudessa.

Ansipin mukaan EU:n tulisi harmonisoida verotuksen perusteet, jolloin ne olisivat vertailukelpoisia. Viro ei anna yrityksille verohelpotuksia, ainoa poikkeus on voiton uudelleen investointi, jolloin voittoa ei veroteta.

- Yhtiöverona saamme silti 1,8 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun esimerkiksi Saksa saa korkeammalla verotuksella vain 0,6 - 0,8 prosenttia, Ansip vertailee.

Presidentinvaalit pidetään syksyllä

Viron nykyisen presidentin Arnold Rüütelin, 78, ensimmäinen virkakausi päättyy syksyllä. Rüütel ei vielä ole ilmoittanut mahdollisesta ehdokkuudestaan. Uuden presidentin valitsee 101-jäseninen parlamentti, riigikogu, tai sen epäonnistuessa kuntien edustajilla täydennetty valitsijakokous.

- Rüütel oli hyvä presidentti, mutta nyt tarvitsemme nuoremman ja länteen orientoituneen presidentin, Ansip muotoilee kantaansa varsin suorasukaisesti.

Ansipin mukaan Reformipuolue on valmis tukemaan sosiaalidemokraattista europarlamentaarikkoa Toomas Hendrik Ilvestä, 53, jolla on mahdollisuus tulla valituksi jo riigikogussa.

Virossa käydään keskustelua presidentinvaalin muuttamisesta suoraksi kansanvaaliksi. Pääministeri ei lämpene ajatukselle. Hän näkee presidentin aseman ja merkityksen sen verran vähäisenä, ettei kansanvaalia tarvita.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat