Viro pitänee joukot Irakissa vielä ensi vuoden

Virolla on Irakissa noin 40 sotilasta. Maa on osallistunut Irak-operaatioon vuodesta 2003. Maalla on myös 127 sotilasta Afganistanin rauhanturvaoperaatiossa.

Viron hallitus haluaa pitää virolaissotilaat Irakissa vielä vuoden 2008 loppuun. Hallitus esitti tänään vuoden jatkoaikaa Irak-joukkojen nykyiselle mandaatille, joka päättyy joulukuussa. Päätös vahvistetaan vielä parlamentissa.

Virolla on Irakissa noin 40 sotilasta. Maa on osallistunut Irak-operaatioon vuodesta 2003, minkä jälkeen Irakissa on kuollut kaksi ja haavoittunut lukuisia virolaisia.

Viron kansalaisista 64 prosenttia oli syyskuussa tehdyssä kyselyssä sitä mieltä, ettei operaatiota pitäisi enää jatkaa. Puolustusministeri Jaak Aaviksoon mukaan sitä ei näillä näkymin aiota pidentää enää ensi vuoden jälkeen.

Viron hallitus esitti jatkoa myös Afganistanin rauhanturvaoperaatioon, jossa Virolla on 127 sotilasta. EU:n pohjoismaiseen taisteluosastoon Viro aikoo tarvittaessa osallistua enintään 55 hengen joukolla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat