Viro lykkäsi tupakkaveron nostoa

Pelko savukkeiden salakuljetuksen räjähdysmäisestä kasvusta on pakottanut Viron hallituksen lykkäämään tupakkaveron nostoa. Alun perin veronkorotusten oli määrä tulla voimaan 1. heinäkuuta.

Hallitus päätti kuitenkin lykätä korotuksen ensi vuoden alkuun. Korotuksen lykkäämiseen johtivat ennusteet, joiden mukaan Virossa myytävistä savukkeista pahimmassa tapauksessa jopa noin puolet olisi salakuljetustavaraa korotuksen jälkeen.

Tällä hetkellä yhden savukeaskin vero on Liettuassa 1,8 kruunua eli runsaat 70 penniä ja Latviassa 2,3 kruunua eli 92 penniä. Virossa vero on jo nyt 1,80 markkaa ja se oli tarkoitus nostaa 50 sentillä kahteen markkaan. Tämä olisi mitä ilmeisimmin merkinnyt tupakan salakuljetuksen tuntuvaa lisääntymistä.

Korotukset välttämättömiä

EU:n piirissä on voimassa määräys, jonka mukaan tupakkaveron on oltava vähintään 57 prosenttia suosituimman tupakkarasian vähittäismyyntihinnasta. Viron tilastot ovat epävarmoja, mutta suosituimmat savukerasiat maksavat suunnilleen 13,5 kruunua eli 5,40 markkaa. Niiden veroprosentti on vain 37.

EU ei liioin hyväksy, että veron määriteltäessä otetaan huomioon naapurimaiden alhaisia veroprosentteja. Viro sitoutuikin viime kuussa Brysselissä pidetyissä neuvotteluissa harmonisoimaan tupakkaveronsa EU-tasolle. Tämän arvioidaan tapahtuvan vuoteen 2010 mennessä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat