Viro haluaa Schengen-sopimuksen piiriin

Passintarkastukset Viron ja Suomen välillä saattavat poistua jo vuonna 2007.

Viro toivoo pääsevänsä mukaan EU:n Schengen-yhteistyöhön vuonna 2007, jolloin rajatarkastukset lakkaisivat Viron ja muiden Schengen-maiden välillä.

EU tutkii ensi vuonna täyttääkö Viro Schengenin ehdot ulkorajavalvonnassa, poliisiyhteistyössä ja viisumien myöntämisessä. Samalla tavalla käydään läpi muut yhdeksän uutta EU-maata. Vuonna 2007 päätetään mitkä maat pääsevät Schengen-sopimuksen piiriin.

- Arvelisin, että viimeiseen asti pyritään välttämään sitä tilannetta, että kymmenestä uudesta EU-jäsenvaltiosta eri rytmissä tulisi Schengen-säännöstöä täysin soveltavia maita, sanoo EU:n rajaturvallisuusviraston pääjohtaja Ilkka Laitinen.

Uusien maiden ottaminen Schengeniin yhtä aikaa olisi monella tavalla käytännöllisempää. Viroa ratkaisumalli ei kuitenkaan miellytä. Viron suurlähettilään Priit Kolbren mukaan joukkoliittyminen on hyvä asia, jos jäsenmaat ovat siihen yhtäaikaa valmiita. Kolbre kuitenkin muistuttaa, että tällä hetkellä vain osa uusista maista on valmiita liittymään sopimukseen piiriin ja ne joutuisivat odottamaan muita maita.

Suomeen tuodaan eniten huumeita juuri Virosta. Maan liittyessä Schengeniin tavallisten turistien lisäksi myös huumekuriirien liikkuminen maiden välillä helpottuu.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat