Viro ei puutu Suomen ydinvoimahankkeeseen

Viro ei pyri vaikuttamaan Suomen ydinvoimapäätökseen. Ulkoministeri Kristiina Ojuland ei tänään Suomen-vierailullaan halunnut ottaa kantaa koko hankkeeseen.

Viron on ollut huolissaan lähialueillaan sijaitsevien ydinreaktoreiden turvallisuudesta, mutta Suomen ratkaisua odotellaan sivusta, Ojuland antoi ymmärtää.

-Suomessa ei ole tehty asiasta päätöstä. Odottakaamme, että tiedämme mitä suomalaiset päättävät, ulkoministeri Ojuland sanoi.

Reformipuoluetta edustava Ojuland, 35, tuli Siim Kallaksen hallituksen ulkoministeriksi tammikuussa ja vieraili nyt ensimmäistä kertaa Suomessa ulkoministerin ominaisuudessa.

Hän keskusteli ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) kanssa EU:n laajentumisesta ja tapasi myöhemmin myös puolustusministeri Jan-Erik Enestamin (r.) ja eduskunnan puhemiehen Riitta Uosukaisen (kok.).

Laajentumisneuvotteluissa alkaa pian vaikein vaihe, kunhan EU-maat saavat sorvattua yhteisen linjan maataloustukia, rakennetukia ja koko laajentumisen rahoitusta varten. Komission ehdotusta arvioidaan parhaillaan Virossa, Ojuland sanoi. -Se on realistinen asiakirja, Ojuland summasi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat