Viranomaiset saavat jatkossa itse ilmoittaa väkivallan uhasta poliisille

Terveydenhuollon, opetuksen, nuorisotoimen ja sosiaalihuollon väki voi nyt oma-aloitteisesti ilmoittaa työssä saamiaan tietoja poliisille, kun he epäilevät jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan uhriksi.

Tiedonvaihtoa koskevat lakimuutokset astuivat voimaan keskiviikkona.

Tavoitteena on ehkäistä etenkin perhe- ja lastensurmia.

Aiemmin ongelmaksi on koettu, että tietoja saadakseen poliisin piti itse pyytää niitä. Poliisi ei kuitenkaan aina voinut tietää, mitä tietoja toisella viranomaisella olisi.

– Viime vuosina on ollut tilanteita, joissa esimerkiksi lastensuojelussa tai koulussa on ollut tieto vaikkapa pahoinpitelystä perheessä, mutta se ei ole tullut poliisin tietoon, sanoi sisäministeri Päivi Räsänen (kd.).  

Muutosten arvioidaan lisäävän poliisille tehtäviä ilmoituksia useilla sadoilla vuodessa.

Lue myös:

    Uusimmat