Viranomaiset pitävät koneturmaa yhä onnettomuutena

Yhdysvaltain viranomaiset pitävät edelleenkin TWA-yhtiön matkustajakoneen putoamisen syynä onnettomuutta. Toistaiseksi ei ole saatu varmoja tietoja, jotka viittaisivat muuhun kuin onnettomuuteen. Televisioyhtiöt ovat kuitenkin ehtineet esittää kaksi mahdollista todistetta terrori-iskusta.

ABC:n ja CBS:n mukaan tutkahavainnot viittaavat siihen, että lentokoneen räjähdyksen on voinut aiheuttaa maasta laukaistava ohjus. Lisäksi eräät silminnäkijät havaitsivat välähdyksen taivaalla juuri ennen jumbojetin räjähdystä. Valkoisen talon tiedottaja Michael McCurry ei täysin tyrmännyt spekulaatioita ohjusiskusta. Hänen mukaansa mitään varmoja todisteita ei kuitenkaan ole olemassa.

ABC kertoi myös, että merkittävä arabiankielinen lehti sai eilen radikaalilta arabiryhmittymältä varoituksen amerikkalaisia vastaan tulossa olevasta terrori-iskusta. Varoituksen esitti sama ryhmä, joka ilmoitti tehneensä viime marraskuussa viiden amerikkalaisen hengen vaatineen pommi-iskun Saudi-Arabiassa. Hyökkäyksen ajankohdaksi ilmoitettiin suurin piirtein lentoturman tapahtumisajankohta.

Yhdysvaltain ulkoministeriö ei kuitenkaan halua yhdistää varoitusta kohtalokkaaseen lentoon. Ministeriön tiedottajan mukaan varoitus oli "yleinen poliittinen julkilausuma", joka ei sisältänyt mitään täsmällistä uhkausta. Tiedottajan mukaan ABC on saattanut tehdä puutteellisen käännöksen johdosta virheellisiä tulkintoja.

Turman uhreissa ei suomalaisia

TWA-yhtiö julkaisi eilen listan onnettomuuskoneessa olleista matkustajista. Uutistoimisto DPA:n julkistamien tietojen mukaan uhrien joukossa ei ole suomalaisia. Suurin osa uhreista oli amerikkalaisia. Joukossa oli lisäksi 42 ranskalaista, 11 italialaista, kaksi norjalaista sekä yksi ruotsalainen, saksalainen, espanjalainen, englantilainen, portugalilainen ja kiinalainen. Onnettomuudessa sai surmansa kaikkiaan 230 ihmistä. TWA:n edustajan mukaan tarkistuslaskennoissa ilmeni, että lennolla oli kaksi matkustajaa enemmän kuin oli aiemmin luultu.

Pelastusmiehistöt ovat jatkaneet etsintöjä onnettomuusalueella viime yönä, mutta toiveita eloonjääneiden löytymisestä pidetään lähes olemattomina. Myöhään eilen paikallista aikaa pelastustyöntekijät olivat löytäneet 140 ruumista Atlantista.

Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan sukeltajien oli määrä jatkaa koneen ns. mustien laatikoiden etsintöjä perjantaina onnettomuusalueella, jossa meren syvyys on noin 30 metriä.
(STT-Reuter-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat